tiistai 23. toukokuuta 2017

Ikävä

Petri Järveläinen, Torsti Lehtinen ja Arto Peltola ovat toimittaneet Herättäjä-Yhdistyksen julkaiseman teoksen Ikävä.

Saatteeksi -alkusanoissa kerrotaan:
Kirjan tarkoitus on ollut saada samoihin kansiin mahdollisimman väljä, rikas ja monivivahteinen kuva ikävän ilmiasuista” (s. 7)

16 kirjoittajaa on kirjoittanut oman tarinansa ja ajatuksensa ikävästä. Kirjoittajat ovat tohtoreita, pastoreita, opettajia, opiskelijoita, kirjailijoita, toimittajia sekä yksi pseudonyymi.
Tarinat ovat filosofista pohdiskelua, uskon ikävää, koti-ikävää, oman elämän ikävää – tekstit tuovat ikävä-sanalle uudenlaisen käsitteen perinteisen ihmisen ikävän sijaan.

Tässä lyhyitä poimintoja muutamista teksteistä:

Mä olen niitä, joita vaivaa ikävä. Toisaalla ollessani se näkyy koti-ikävänä, kotona kaukokaipuuna. Alituinen koti-ikävän ja kaukokaipuun rajamaastossa eläminen on leimallista myös uskonnolleni, agnostisesti sävyttyneelle körttiläiselle kristillisyydelle, levottomien sielujen hartaalle toiveelle, että Jumala olisi olemassa” (s. 13)
Jaakko Heinimäki

Useita ikäviä ei ihmiseen mahdu samanaikaisesti. On ikävöitävä yksitellen, tapaus tapaukselta, muuten murenee kokonaan” (s. 50)
Jalo Käpylä

Jumala. Hän on vanginnut ikävällä kaikki itseensä. Jumala ikävöi luotujaan.  Kuovin laulu toistaa hänen ikävöivää huutoaan: Ihminen missä olet? Kun alus saapuu suureen länteen, ikävä haihtuu. Päivännousussa kirkastuvat näkyjen kasvot. Nyt minä olen vanki. Silloin entinen vanki.” (s. 71)
Katri Taanila

Minun toinen ikäväni suuntautuu eteenpäin. Ja silti minusta tuntuu, että tämän ikävän suunta ei ole täsmälleen päinvastainen kuin tuon paluuni lapsuuden sielunmaisemaan. Minun kaikki ikäväni taitavat olla sukua toisilleen, eri kautta ne kaihoilevat samaan päämäärään.” (s. 103-104)
Matti Pajula

Ikävä, toim. Petri Järveläinen, Torsti Lehtinen ja Arto Peltola, Herättäjä-Yhdistys, 1994
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 22. toukokuuta 2017

Hajaannus

Markku Rönkön Hajaannus on toinen romaani, jonka lainasin Kirjaklubin vetäjämme suosituksista alkukeväällä.  Oli toisaalta mielenkiintoista lukea Janne Oran Kadotetun lumoa samaan aikaan – molemmat romaanit sai myös luettua loppuun viime viikolla, kun aloitin neljän viikon kesälomani.

En ole kovin hyvä innostumaan mieskirjailijoiden kirjoittamista kirjoista, joissa yhtenä teemana on parisuhde. Monesti ne tuntuvat keski-ikäisten miesten valituksilta - naisten parisuhdevalituksiin on helpompi samaistua :) Silti lainaan välillä tällaisia romaaneja, toivoen löytäväni välillä sellaisia tarinoita, joita jollakin tavalla jaksan ymmärtää. Markku Rönkön Hajaannus on nyt sellainen romaani – no, tässä tarinassa kulkee naisen tarina limittäin, joten ehkä sillä on iso merkitys.  Ja jos olen rehellinen, Kirren tarinahan tässä jää päällimmäisen mieleen –  hän onkin enemmän pääosassa.

Romaanin maailma kuvaa sellaista elämää, johon minulla ei ole henkilökohtaisesti kosketusta, mutta olen joskus miettinyt, tutkijan työtä, yliopisto-opiskeluja.  Jokin siinä maailmassa kiehtoo, vaikka useat kuvaukset tästä maailmasta ovat sisältäneet ihmissuhdesotkuja, vallanhimoa, hyväksikäyttöä ja murhia. En ole siis saanut mitään romanttista kuvausta tästä maailmasta romaanien kautta.
Mutta se mikä tässä tarinassa vei mukanaan, oli Kirren tarina. Ensin olin hyvin ymmärtäväinen Kirren miestä kohtaan, sitten aloin ymmärtää yhä enemmän Kirreä, mitä enemmän hänen menneisyydestään selvisi.

Kirjan loppu oli yllättävä ja viimeiselle riville saakka – olin mykistynyt, enkä voinut heti laskea kirjaa käsistäni.  Tämän kirjan tarina jäi mieleen pyörimään kaikkine ahdistavine ja järkyttävine tapahtumineen. Jäin miettimään, miten selvisivät kirjan henkilöt tästä eteenpäin….

Hajaannuksen ovat myös lukeneet:

Anun ihmeelliset matkat
Kirja vieköön!
Kirjahavahduksia
Kulttuuri kukoistaa
Savannilla

Markku Rönkkö: Hajaannus, Like, 2016
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Kadotetun lumo

Janne Oran Kadotetun lumo -romaanin löysin Lapuan kirjaston ja kansalaisopiston Kirjaklubissa, johon klubin vetäjä tuo aina muutamia kirjoja esille, joista valitsemme seuraavan lukupiirikirjan. Alkukeväästä lainasin pari romaania muutenkin näistä esillä olevista, kun halusin tutustua uusiin kirjailijoihin.

Kadotetun lumo kuvasi suomalaisen Kristianin naissuhteita -  nykyistä ja mennyttä. Kumpaankin naissuhteeseen liittyi afrikkalaiset juuret – Andrean isän suku ja Venlan lapsen suku.  Andrea on kadonnut monta vuotta sitten Kristianin elämästä, kunnes hän yhtäkkiä soittaa Kristianille lyhyen puhelun. Kristian lähtee etsimään Andreaa Ruotsista ja käy samalla läpi heidän parisuhdettaan.

Venlan menneisyys nivoutuu Andrean menneisyyden kanssa afrikkalaiseen elämään ja siihen miten heihin suhtaudutaan länsimaissa – Suomessa ja Ruotsissa.

Andrea kokee myös Estonia -turman ja romaanissa kuvataan sitä tuskaa, kipua ja traumaa, mitä sen jälkeen, kun olet yksi pelastuneista. Andrea hakee tukea kulttiyhteisöstä – aika paljon on laitettu erilaisia teemoja yhteen romaaniin.

Andrean etsintä, Kristianin pohdiskelut menneisyydestä ja tulevaisuudesta tekevät tästä romaanista monivivahteisen – tarinan loppukin jättää auki ajatuksia, miksi?

Kadotetun lumon ovat myös lukeneet:

Kulttuuri kukoistaa
Mari A:n kirjablogi
Opus Eka
Reader, why did I marry him?

Janne Ora: Kadotetun lumo, Tammi, 2014
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tuli ja valo: kertomuksia pyhistä naisista

Tuli ja valo: kertomuksia pyhistä naisista kertoo Magdalan Marian, Maria Egyptiläisen, Elisabet Thüringeniläisestä (Unkarilaisesta), Ksenia Pietarilaisesta, Sarovin Pašasta, Elisabet Feodorovnasta ja Maria Pariisilaisesta. Elina Kahla on kirjoittanut tekstit ja Irina Zatulovskaja on kuvittanut teoksen taideteoksillaan.

Lukijalle -esipuheessa Elina Kahla kirjoittaa
Tämä teos on syntynyt kuvataiteilijan ja kulttuurintutkijan yhteistyönä. Legendat ja kertomukset pyhistä naisista ovat innoittaneet meitä molempia. Ne ovat avanneet meille portteja muinaisuuteen ja ikuisuuteen, herättäneet kysymyksiä. Mikä on pyhyys? Kuka ihminen on meille pyhä?” (s. 5)

Irina Zatulovskajan kuvat pyhistä naisista ovat monivivahteisia taide-elämyksiä – maalauksia, nukkemaista käsityötaidetta.

Magdalan Maria on ainut pyhä nainen, josta olen lukenut aikaisemminkin, Maria Egyptiläisen ja Elisabet Thüringeniläisen tiesin nimeltä, muut pyhät naiset olivat tuntemattomia.
Naisten elämänkohtalot ovat hyvin järkyttävää luettavaa – menetyksiä, kidutusta, vankeutta. Nykynaisena hämmästelen heidän uskonsa voimaa ja luottamusta Jumalaan ja Jeesukseen kaiken kivun ja pahuuden keskellä. Jaksaisinko itse uskoa tuollaisten kärsimysten jälkeen – vai voiko nykyelämän henkiset kärsimykset olla osittain verrattavissa näiden pyhien naisten elämiin? Saammeko heistä vertaistukea ja voivatko he olla meille esikuvina?

Elina Kahla ja Irina Zatulovskaja: Tuli ja valo: kertomuksia pyhistä naisista, Maahenki, 2010
Ulkoasu: Marko Mäkinen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Tuli ja valo: kertomuksia pyhistä naisista on kirjoittanut myös blogissaan Mataleena


perjantai 19. toukokuuta 2017

Ennen kuulumatonta

Vuokko Vänskä toimi Uusi Tie -lehden päätoimittajana vuoden verran ja sen jälkeen toimituspäällikkönä. Kirjan takakannessa kerrotaan: ”Naisen valinta Uusi Tie -lehden vs. päätoimittajaksi oli ennenkuulumatonta.”  Tästä siis kirjan nimi Ennen kuulumatonta, joka sisältää Vänskän pääkirjoituksia Uusi Tie -lehdessä 1999 – 2000.   Kirjaston hyllystä kirja jäi käteen juuri takakansitekstin vuoksi – kiinnosti lukea, mitä naispäätoimittaja on kirjoittanut lehdessä, jota en ole itse kovin usein lukenut.  Ja miten nämä lähes parinkymmenen vuoden takaiset pääkirjoitukset kuulostavat tänä päivänä.

Luonnollisesti useat pääkirjoitukset käsittelivät lähetystyötä, onhan Uusi Tie -lehti Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry:n omistaman Kustannus Oy Uusi Tien julkaisema lehti.

Pääkirjoituksien teemoina oli myös kauppojen aukioloajat, jumalanpalvelusuudistus, riemuvuosi, avioliitto, kristilliset juhlapäivät – samoja asioita käsitellään tänäkin päivänä kristillisten lehtien pääkirjoituksissa.  Tämä kirja ei paljon puhutellut minua, ehkä nämä pääkirjoitukset eivät vain koskettaneet minua juuri nyt, vaikka aiheet olivat mielenkiintoisia.

Vuokko Vänskä: Ennen kuulumatonta, Uusi Tie, 2001
Kuvitus: Irmeli Huovinen
Kannen taitto: Terttu Hauhia
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Naisten Raamattu: Tätä kertomusta en unohda

Kirsi Hiilamo on toimittanut kirjan Naisten Raamattu: Tätä kertomusta en unohda. Kirjassa 17 naista on kirjoittanut raamatunkohdasta, joka on jäänyt ikuisesti mieleen.  Kirjoittajanaiset ovat kansanedustajia, professoreita, tohtoreita, maistereita, pappeja, kirjailijoita, toimittajia ja tutkijoita – tunnettuja vaikuttajanaisia 2000-luvulla.

Raamatunkohdat ovat sekä vanhasta testamentista että uudesta testamentista.  Elämänpuusta Baabelin torniin ja Raamatun naisiin ja Jeesuksen elämänvaiheisiin.  Naisten kertomukset antoivat erilaisia tulkintoja ja ajatuksia tutuillekin raamatunkohdille.  He kertovat elämästään asioita, jotka ovat tuottaneet iloa, kipua ja haasteita.  Nämä naisten tarinat antoivat voimaa ja uskoa omaan elämääni – hyväksymään menneisyyteni ja tulevaisuuden unelmiin ja tavoitteisiin.

Naisten Raamattu: Tätä kertomusta en unohda, toim. Kirsi Hiilamo, Kirjapaja, 2004
Kansi: Liisa Holm
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Tuoksuva öljy: Kohtaamisia Raamatun naisten kanssa

Pari vuotta sitten luin Ylva Eggehornin kirjan Etsin, kaipaan, kyselen: tiellä aikuiseen uskoon.  Tänä vuonna löysin pääsiäislukemiseksi Eggehornin teoksen Tuoksuva öljy: Kohtaamisia Raamatun naisten kanssa.

Esipuheessa Ylva Eggehorn kirjoittaa:
Onko olemassa naisellinen tapa uskoa ja puhua Jumalasta? Naisellinen tapa lukea Raamattua? En ole asiasta aivan varma. Mutta siitä olen varma, että jos naiset lukevat Raamatun tekstejä omista elämänkokemuksistaan lähtien, käyttäen elämänkokemuksiaan kaikupohjana, silloin he varmaankin voiva nähdä teksteissä yhtä ja toista sellaista, mitä miehen on vaikea nähdä samoin” (s. 8)

Tunnistan omassa Raamatun lukemisessani tällaisia piirteitä – ehkä siksi on välillä vaikeata jaksaa lukea Raamattua.  Tulee mieleen, että löytäisinkö naisen kirjoittaman Raamatun lukuoppaan avuksi…. Ehkä Anita Grönqvistin kirjoittamat kirjat olisivat sellaisia…. tai Mailis Janatuisen teokset…. Myös Liisi Jokirannan kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta.  Ehkä myös Pirkko Valkamankin.  Löytyyhän näitä naisten kirjoittamiakin – lukemalla selvinnee, saanko niistä apua Raamatun lukemiseeni.

Hagar
Ensimmäinen Raamatun nainen, josta Ylva Eggehorn kirjoittaa on Hagar.  En muistanut heti, kuka Hagar oli.  Abrahamin ja Saaran tarina muistin Raamatusta, mutta en muistanut tämän orjanaisen nimeä. Nykyaikana on vaikeaa ymmärtää elämäntapaa Abrahamin ja Saaran aikaan vai onko sittenkään kaikki muuttunut toisin? Mitä tämä Raamatun kohta antaa juuri tälle aikakaudelle? Minun elämälle? Sitä jään pohtimaan….

Saara
Saaran tarina on tuttu jo lapsuudesta – lapsettomuus, toisen naisen lapsi Abrahamin kanssa, äitiyden ihme.  Kipeitä asioita – mikä tarkoitus on sillä, että kenestä tulee äiti…. kenestä ei…. Äitiyden monimuotoisuus, mutta riittääkö se vai onko biologinen äitiys yhä se vallitsevin äitimalli? Millainen äiti minä olen? Millainen elämäni olisi, jos en olisi kahden lapsen äiti? Onko äiti- ja isä-sanoilla millainen merkitys tässä ajassa? Toivon, että jokainen saisi olla lapselle sellainen vanhempi kuin sydämestään osaa parhaiten olla… elämä vain ei ole näin yksinkertaista….  Itsekin tunnen kipua, epäonnistumista, turhautumista kaiken sen ilon ja kiitollisuuden keskellä – äitinä.

Rebekka
Rebekasta muistan, miten hän sai Jaakobin tekeytymään Eesauksi ja siten sai Iisak-isältään esikoissiunauksen.  Tämäkin Raamatun kertomus hämmentää - tekisinkö itse omien lapsien kohdalla näin…  olenko jo tehnyt jotain suosimalla toista lasta enemmän…  

Dina
Jaakobin, Raakelin ja Lean tiedän, mutta Dinan tarina ei ole jäänyt mieleen.  Ehkä elämänvarrella on tullut liian monia Dina-tarinoita fiktiivisinä ja tositarinoina.  Dinan julma tarinaa saa miettimään jokaista nykypäivän Dina…  miksi Jumala yhä sallii tapahtua tällaista….

Hanna
Hannakin kärsii lapsettomuudesta ja tuossa ajassa täysin lapsettomaksi jääminen on ollut pahinta, mitä naiselle voi käydä – lapseton nainen on arvoton.  Hanna saa kuitenkin lapsen, Samuelin. Entä jos Hannasta olisikin tullut jotain ilman lastakin….

Laulujen laulun nainen
Onko tämä naisen ja miehen välistä rakkautta vai jotain muutakin? Tätä olen pohtinut ennenkin ja olen yhä vastauksia vailla…

Eeva ja Maria
Raamatun tunnetuimmat naishahmot – heistä ei paljon tässä kirjassa kirjoiteta, parin sivun verran.

Elisabet ja Maria
Marian tarina kulkee Elisabetin tarinan mukana.

Nainen Sykarin kaivolla
Tämä Raamatun kertomus on tullut minulle läheiseksi ja voimavaraksi uskoni kipuiluissa.
Magdalan Maria
Raamatun naisista mystisin ja kiehtovin – mikä on totuus Magdalan Mariasta?

Kanaanilainen nainen
Älä luovuta uskossasi.  Se on tämän Raamatun kertomuksen voima ja toivo.

Martta ja Maria
Sisarusten uskonelämä ja Jeesuksen kohtaaminen – toiset meistä ovat marttoja ja toisen marioita – en tiedä kumpi minä olen vai olenko sittenkään kumpikaan…

Lyydia
Tämä Raamatun nainen oli täysin tuntematon minulle.  Jotain kiehtovaa tässä naisen tarinassa on – toivottavasti kohtaan Lyydian tarinan jossain muussakin teoksessa.

Raamatun naiset ovat jollakin tavoin minulle tässä hetkessä voimanaisia – siksi etsin yhä enemmän naisten kirjoittamia hengellisiä kirjoja luettavakseni juuri nyt.


Ylva Eggehorn: Tuoksuva öljy: Kohtaamisia Raamatun naisten kanssa, Kirjapaja, 2009
Kansi: Maria Appelberg
Suomentanut: Oili Räsänen
(ruotsl. alkuteos: Kryddad olja. Kvinnor i Bibeln, 2005)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

tiistai 16. toukokuuta 2017

Hehku ja Sydänomena

Rakastan värikkäitä taideteoksia, kuten Riikka Juvosen kuvittamat teokset. Ostin kirja-alesta Riikka Juvosen kirjoittaman ja kuvittaman teoksen Hehku: Tuokiokuvia naisen elämästä (Kirjapaja, 2005) ja pääsiäisen aikaan lainasin kirjastosta hänen kirjoittamansa teoksen Sydänomena: Eevan jälkikirjoitus (Kirjapaja, 2009).

Hehku: Tuokiokuvia naisen elämästä on kaunis, värikäs ja voimaannuttava kirja. Riikka Juvosen upeat kuvat antavat kirjalle ihanan väri-ilottelun rehevyydellään. Tekstit ovat elämän värikirjoa, historiallisia naishahmoja, vuodenaikojen kuvausta ja naiseuden iloja ja kipuja. Tämä on voimakirja naisille, kaikenikäisille.

Sydänomena: Eeva jälkikirjoituksen esipuheessa Riikka Juvonen kirjoittaa:
Olen kirjoittanut sen (tämän kirjan) nimenomaan meille naisille rohkaisuksi, epäilyksi ja etsimiseksi. Kaikeksi siksi, minkä takia me alun perinkin haukkasimme hyvän- ja pahantiedonpuun hedelmää. Siitä hedelmästä on tullut osa sydämemme sykettä, sen uskoa, sen toivoa, sen rakkautta. Kaikkea sitä, mitä mikään ei voi meissä lannistaa. Orjien sitkeyttä, niiden voimaa, jotka ovat tottuneet tyytymään vähempään” (s. 9)
Kirjassa pohditaan rakkautta, äitiyttä, eroamisen tuskaa, naisena elämistä eri elämäntilainteissa.
Raamatun tunnettuja tekstejä pohditaan myös niiden naisten näkökulmasta – äidin, sisaren, vaimon, rakastetun, ei vain yksistään miesten, jotka ovat pääosassa. Myös ne muutaman naistentarinat Raamatusta ovat tässä kirjassa – nämä kertomukset saavat uusia näkökulmia omaan Raamatun lukemiseeni.
Kirja on naisnäkökulma Raamattuun – voimakirja uskonsa kanssa kamppaileville naisille

Riikka Juvonen: Hehku: tuokiokuvia naisen elämästä, Kirjapaja, 2005
Kannen kuva: Riikka Juvonen
Kansi: Jenny Haapimaa
Mistä hankittu: ostettu Herättäjän Kirjakaupasta

Riikka Juvonen: Sydänomena: Eevan jälkikirjoitus, Kirjapaja, 2009
Kansi: Jenny Haapimaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Missä sielu lepää

Oikeastaan aloitin pääsiäislukemisen tästä (Instagram-kuvani on hyvä muistuttaja :) ) Pauliina Kainulaisen kirjasta Missä sielu lepää, enkä Anna Kontulan Mistä ei voi puhua: kirja uskosta ja uskonnosta, mutta enpä minä muutenkaan lukemiseni aikajärjestyksessä tänne blogiini kirjoista kirjoittele.
Pauliina Kainulaisen kirja Missä sielu lepää oli ihana kirjastolöytö! Löysin Pauliinan nettisivuilta paljon mielenkiintoista luettavaa ja seuraavaksi lainaan Metsän teologia (Kirjapaja, 2013) sekä Pyhän kosketus luonnossa: johdatus kristilliseen ekoteologiaan (Kirjapaja, 2007), jonka Pauliina Kainulainen on toimittanut.

Kirjan alussa Kainulainen kysyy Miten sielusi voi? Olen kasvanut ympäristössä ja koulumaailmassa, jossa on puhuttu sielusta. Onko sielu uskonnollinen omatunto? Kun kipuilen epätoivon ja epäuskoni kanssa sieluuni sattuu. Sielunhoitoa tarvitsen minäkin – kahden ihmisen välistä kohtaamista armollisuuden äärellä.

Ensimmäinen kappale on nimeltään Pyhän kohtaamisen paikat.

Mikä on pyhää luonnossa tai omassa lähielinympäristössä? Katson olohuoneen ikkunasta ja näen alkukeväisen, vaalearuskeasävyisen puutarhan. Aurinko paistaa, mutta tuulinen sää saa minut istumaan sisällä. Asumme melko rauhallisella asuntoalueella. Millainen on tämä lähiympäristöni pyhyys – onko se roskista vapaa, liikenteen äänistä vapaa? Minun ei tarvitse kävellä kuin kilometrin verran päästäkseni yhteen luonnon pyhimmistä paikoista, lähimetsään. Syksyn jälkeen en ole siellä jaksanut kovin montaa kertaa käydä – talvi ja kevät ovat olleet sielulleni raskasta aikaa, olen niin väsynyt kaikkeen materiaan ja suorittamiseen. Olen nyt kesälomalla, niin toivottavasti saan sielulleni voimaa lähimetsästä neljän viikon lomallani. Ensi syksyni aikataulutan huomattavasti väljemmin – on tärkeätä jaksaa kirjakauppatöissä, elämän leivän äärellä.  Sieluni tarvitsee luonnonläheisyyttä ympäri vuoden – rukoilen Jumalalta voimaa tulevien väsymyksien kohtaamisiin.
Pauliina Kainulainen päättää tämän kappaleen tekstit juuri sellaisen maiseman kuvaukseen, jonka minäkin näen, kun kävelen Simpsiön metsissä Rytilammen äärelle.  Talletan puhelimeeni lopussa olevan rukouksen, johon voin yhtyä, kun seuraavan kerran istun Rytilammen äärellä.

Luonto on pyhä
Pyhiinvaellusreitit ja retriitit ovat sellaisia kokemuksia, jotka ovat tällä hetkellä TOP 5 unelmissani. Rohkeutta lähteä yksin tuntemattomien matkaan ei ole vielä ollut, toisaalta ei ole ollut aikaa, rahaa, saati tarvittavaa peruskuntoakaan.
Luonnon pyhyyttä on minulle myös haltijat, keijukaiset, metsän jumalat sekä pyhät paikat luonnossa.

Eläinten lohduttava läsnäolo on tullut jälleen osaksi elämääni, kun tyttären Iris-kissa oli meillä hoidossa kolmisen viikkoa. Vaikka kissa on ollut välillä varsin riiviömäinen ja olen uhannut tehdä kinnasvärkit, on Iriksen makoilu vatsani päällä kehräten ja nukkuen ollut lohdullista.  Iriksen kotiinlhdön jälkeen kotimme tuntui hetken tyhjältä. Olen kuitenkin koiraihminen enemmän kuin kissaihminen. Kolmisen vuotta olemme olleet ilman koiraa, eikä juuri tähän elämäntilanteeseen ole mahdollista ottaa vastuuta ja huolenpitoa uudesta koirasta. En ole ihan varma haluanko enää sitoa itseäni mihinkään eläimeen pysyvästi….

Saunan pyhyys ja hitauden arvo
Minulle sauna on hiljaisuuden paikka, vaikka toisinaan mieheni kanssa siellä erinäisistä asioista keskustelemmekin. Niinä kertoina, kun jään yksin saunaan, laitan silmäni kiinni ja tunnen saunan lämmön ja hiljaisen rentoutumisen. Kaipaan kesämökin puusaunan tunnetta – sitä ei voi kodin sähkökiuassauna korvata. Voinko kohdata Jumalan alastomana, haavoitettuna tässä paikassa, tässä tilanteessa? Mieleeni tulee Sanan ja rukouksen ilta Nurmon kirkossa.  Kirkon alttaritaulu Jeesuksesta ja naisesta kaivolla pysähdytti. En ole käynyt Nurmon kirkossa kuin kerran, jolloin jonku äitini puolen sukulaisen hautajaisissa lapsena. En muista mitään kirkosta, vain haudalle kulkemisen.

Eroottisuus pyhän kohtaamisen paikkana
Tästä tekstistä kirjoittaminen on vaikeata. Tulee mieleen toisen ihmisen seksuaalisuuden kunnioittaminen, hyväksyminen – ei hyväksikäyttöä, ei toisen tunteiden polkemista. Eroottisuus on muutakin kuin kahden ihmisen välinen yhteys.
Kainulainen kirjoittaa:
Seksuaalisuus ja hengellisyys? Moni nykyihminen ei kykene liittämään näitä kahta sanaa yhteen. Mutta edellä esitetyn valokeilassa nämä kaksi ilmiötä ovat toisilleen läheisiä. Yksi hehkeä perustelu tälle väitteelle on Laulujen laulun olemassaolo Vanhan testamentin kirjakokoelmassa. Laulujen laulun eroottiset runot ilmentävät luonnollista, tasaveroista, nautinnollista seksuaalisuutta” (s. 67).
Ehkä luen jossain vaiheessa kirjan Taivaallista seksiä: kristinusko ja seksuaalisuus (Tammi, 2006)

Jeesuksen vapautusliike
Toisille Jeesus on suuri viisauden opettaja, toisille poliittinen vallankumouksellinen. Joku ymmärtää Jeesuksen ikiaikaisena Jumalana, joka oli läsnä jo luomisessa.” (s. 86-87)

Magdalan Marian aistillinen viisaus
Kuka ja millainen oli Magdalan Maria – mikä hänestä kirjoitettu on totta ja mikä tarua? Minulle hän on yksi tärkeimmistä Raamatun henkilöistä.
Kristillisen mystiikan arvokkaisiin piirteisiin on aina kuulunut pyrkimys yksikertaiseen elämään, askeesiin. Askeesin voi ymmärtää myös väärin, ruumiin- ja maailmankielteisesti” (s. 107)

Raikasta tunturipuron vettä
Jeesuksen elämä kokonaisuudessaan on se perustarina, joka puhuttelee ihmissielun syvyyksiä. Jeesuksen meille seuraajilleen lahjoittamat sakramentit ovat myytin ja riitin kieltä, jolle koko identiteettimme rakentuu. Vesi on elämälle välttämätöntä, ruokapöytä on kohtaamisen pyhä paikka.” (s. 119)

Pauliina Kainulainen: Missä sielu lepää, Kirjapaja, 2010
Kansi: Maria Appelberg
Mistä hankittu lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 1. toukokuuta 2017

Mistä ei voi puhua: kirja uskosta ja uskonnosta

Pääsiäiseksi lainasin kirjastosta naisten kirjoittamia teoksia uskontoluokista, jotka käsittelivät jollakin tavoin Raamatun naisia tai naisten uskonelämää.

Aloitin lukemisen Anna Kontulan teoksesta Mistä ei voi puhua: kirja uskosta ja uskonnosta.
Minulle Anna Kontula ei ole tuttu ennestään – en oikeastaan seuraa politiikkaa tai poliittisia henkilöitä. Mistä ei voi puhua: kirja uskosta ja uskonnosta oli juuri minun pääsiäiseen sopivaa kirja – epäuskoni ja epätoivoni äärellä. Tykästyin ensilehdiltä tähän siskontyttären ja tädin vuoropuheluun.  Luterilaisena olen ollut Laila Hirvisaaren romaaneista kimmonneen ortodoksisuuden ihailija – joskus harkitsin jopa kirkon vaihtamistakin, mutta nyt olen oppinut ottamaan palasia toisista kirkoista omaan uskon kipuiluuni.

Voi kunpa minäkin olisin tavannut elämässäni tädin, jonka kanssa käydä vuoropuhelua uskosta ja uskonnosta – ehkä sellainen tilaisuus vielä tulee, onhan lähelläni aina ollut hengellisiä naisia, en ole niitä vain halunnut huomata.

Mystiikka kiehtoo, erityisesti kristillinen mystiikka, mutta vierastan hurmoshenkisyyttä. Minulle mystiikka on hiljaisuutta, luonto, äänet, tuoksut, Jumalan läsnäolon tunteminen sanoinkuvaamattomalla tavalla. Jos elämäni olisi toisin juuri nyt, voisin olla kuin tämän tarinan täti, lähtisin maailmalle etsimään jotakin, mitä kaipaan ja uskon elämääni… toivon silti, että löydän etsimääni edes pisaran verran juuri tässä hetkessä, tässä ympäristössä.

Kirjan tarinan sisarentyttären ja tädin välinen suhde on niitä tarinoita, missä toinen lähtee vuosikausiksi, etkä ehkä koskaan saa tietää miksi – olet kuin kadonneen jäljillä.  En osaa ajatella, miltä tuntuisi, jos joku läheinen katoaisi vuosiksi ja palaisi jälleen elämääni… ehkä tuntisin samanlaisia tunteita kuin sisarentytär, ehkä keski-ikäisenä ymmärtäisin tai yrittäisin ymmärtää…

Mistä ei voi puhua: kirja uskosta ja uskonnosta on kirja, jonka voisin lukea yhä uudelleen, taitaa mennä toukokuun kirjaostoksiini, kun näyttää olevan vielä uutenakin ostettavissa. Yhden lukukerran jälkeen en osaa kaikkia ajatuksiani kirjoittaa kirjan sisällöstä – moni asia jäi vielä avoimeksi ja viitekirjallisuus kiehtoo tutustumaan tarkemmin.

Yllätyin, miten moni oli tämän kirjan lukenut ja siitä blogissaan kirjoittanut mielenkiintoisia tulkintoja:

Kaiken voi lukea!
Kirjabrunssi
Luetut, lukemattomat


Anna Kontula: Mistä ei voi puhua: kirja uskosta ja uskonnosta, Into, 2012
Kansi: Elina Salonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Minulla on elämä suojeltavana

Minulla on elämä suojeltavana -runokirjan liepeessä kerrotaan Irja Haapiaisesta (s. 1932):
”…. on 18-vuotiaasta asti elänyt polioinvalidina. Hänen runojaan on aikaisemmin julkaistu kahdessa Helsingin suomenkielisen työväenopiston antologiassa. Irja Haapiaista ja hänen lyriikkaansa on myös esitetty televisiossa.”
Runot on jaettu viiteen ryhmään. Nämä runot on julkaistu vuonna 1986, jolloin Irja Haapiainen on ollut viisikymppinen. Runojen teema kulkee vammaisuuden ja uskonnollisuuden kipupisteissä – onko vieläkin jossain seurakunnassa näin, että et ole hyväksytty sellaisena kuin olet… tai ylipäätänsä yhteiskunnassa.

Ajatuksiani runojen äärellä sekä minua koskettavia runovalintoja:

I
Riipaisevia runoja ihmisarvosta, kuolemasta ja tälläkin hetkellä ajankohtaisesta asiasta: eutanasiasta.

II
Halusin vain tulitikkulaatikon
pannakseni tikkua ristiin ja
Sytytelläkseni elämänliekkiä.

Ne koettivat saada minut ottamaan
Jalallista topattua laatikkoa,
miehenmittaista.

Pysäyttäviä runoja vammaisuudesta, heidän tarpeiden huomioonottamisesta tai huomiotta jättämisestä.

III
Me vammaiset olimme kirkossa,
ja pappi siunasi meitä.
Kädet koholla, tosissaan
siellä pappi siunasi meitä.

Kirkon edessä ulkona
oli kansa siunaillut meitä. 

Näiden runojen äärellä tunnen pistoksen omassakin sydämessäni… huomaanko, jaksanko aina kohdata jokaisen läheisen, jokaisen omana itsenään vai olenko minä tunnevammainen omien kipujeni keskellä?

IV
Pukeudun, lähden
ihmisten joukkoon:
    rannetuki
    lannetuki,
    jalkoihin tukisidokset.

Sieluani en sitonut.
iltasella itkin. 

Runoja lukiessa tulee välillä paha mieli ja surullinenkin – ja väkisinkin runoista huokuu katkeruuskin. Epätoivon huuto, joka ei saa vastakaikua – tämä tunne toisaalta tekee runojen lukemisesta voimakkaan kokemuksen, joka jää mieleni sopukoihin.

V
Viimeisissä runoissa on pilkahdus toivoa – onko se toivoa tässä elämässä vai sitten kun saa kohdata Jumalan ja Jeesuksen taivaassa ilman kipuja ja hylkäämistä.


Irja Haapiainen: Minulla on elämä suojeltavana, Kirjaneliö, 1986
Päällys: Terttu Hauhia
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Runoteoksesta on kirjoitettu Blogitaivaassa

Rannat etäällä toisistaan

Lainasin Kauhavan pääkirjastosta hengellisiä runoteoksia, yksi niistä oli Maire Hakalan esikoisteos Rannat etäällä toisistaan.
Runot on jaoteltu kahdeksaan osaan: Kansalaisopistossa, Läheisen vieraudesta, Kiirastorstaina, Kevään lasiurut, Matkapäiväkirja, Näissä vaatteissa, Perhepiirissä ja Minä olen omenapuu.

Ajatuksiani näiden runojen äärellä pääsiäisen aikaan ja juuri nyt.

Kansalaisopistossa
Meistä jokainen kulkee omaa opintopolkuaan elämän kansalaisopistossa. Tämän osion runoista kumpuaa elämän monikirjavuus iloineen ja suruineen, syyttelyineen ja anteeksiantamisineen

Läheisen vieraudesta

On kanssavaeltajia,
jotka päästävät meidät
vain vierashuoneeseen.
Koskaan ei käsketä
peremmälle,
keittiön pöydän 
ääreen.

Kiirastorstaina
Pääsiäisen kärsimyksen äärellä  - tänä vuonna minäkin olin liian väsynyt valvomaan…. Kirkkoon kulkemaan… Viivyin näiden runojen äärellä, etsin televisiosta hengen ravintoa….

Kevään lasiurut

Koteloituneelle talvi-ihmiselle
Herra valmistaa heräämisen aamun.

Matkapäiväkirja
Jeesuksen matkassa Jumalan armeliaisuuden kautta, silti epäilen ja sorrun vääryyteen – pääsiäinenkö pelastaa….

Näissä vaatteissa
Lohdutuksen runoja kärsivälle, masentuneelle, elämän ruhjomalle, uskon epäilijälle – sieluni syvyyteen sattuvia sanoja.

Perhepiirissä

Neuvoja jakeleva kristillisyys
on kylmää ja asettuu toisen yläpuolelle.
Rakkaus alentuu keskeneräisten paikalle
ja löytää sillan lähimmäisen luo.

***
Rukous
on täysi siinä,
missä olemme vajaat.

Minä olen omenapuu
Uskonelämä ei ole ylöspäin pyrkimistä, se ei ole täydellisyyden tavoittelemista. Yhä uudelleen palaan alkuun ja saan Jumalan armosta syntini anteeksi….  Miksi on uskoni niin heikko…

Maire Hakala: Rannat etäällä toisistaan, Karas-Sana, 1980
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Jumalan varpaanjäljet

Juhani Heinolaan olen saanut tutustua Kyösti Wilkuna -seuran kirjallisuuspiirissä täällä Lapualla. Vasta nyt lainasin yhden hänen runoteoksistaan, jonka on julkaisut Herättäjä-Yhdistys. Jumalan varpaanjäljet on hänen ensimmäinen julkaistu runoteoksensa.

Runoteos on jaettu kolmeen osaan: Jumalan varpaanjäljet, Via dolorosa ja Ystäville tässä elämässä.

Jumalan varpaanjäljet
Ensimmäinen runo Matkalla kauas ja lähelle vie runon tunnelman jollakin tavoin epäilevään ja kapinoivaan uskoon – ei halua olla vain uskonnon rutiinien vallassa, vaan haluaa löytää todellisen uskon Jumalaan. Tämä runo koskettaa ensi riveillään: ”Herra minun Jumalani / näkymättömien kasvojesi edessä / kipuaa katseeni pilvien taakse / etsin sinua auringon valosta / ja ukkosen jylinästä….”

Harha väistyy -runossa kuvataan Samosta, Kreikan saaristossa. Kenties Heinola on kirjoittanut tämän runon siellä. Tässäkin runossa on sävynä uskon rituaalit – ortodoksisuus ja luterilaisuus, molempien omanlainen hartaus ja ulkokultaisuuskin. Silti runoissa on jotakin hiljaisuuden ja rauhallisuuden kuvausta – mistä sen sitten kukin löytäneekään.

Viesti kaukaa kuvaa lapsuuden uskoa ja rukouksen mantraa -  siihen itsekin toisinaan syyllistyy, lukemaan ulkoa opittua sen kummemmin ajattelematta, hiljentymättä rukouksen myötä. Toisinaan ei vain jaksa ja toisinaan on ajatukset muualla.  Tässä runossa kuvataan myös kauniisti, miten rukouksen sanat voivat olla jotain uutta ja armollista, joka syntyy luonnon keskellä.

Jumalan varpaanjäljet näkyvät kirkon rappusissa korkealta kirkon tornista – millaistahan olisi katsoa sieltä maailmaa… ihmiset sulkeutuvat omiin torneihinsa kipujensa kanssa, pienin askelin uskaltavat lähteä tornista ulos.

Salaisuus kuvaa Lapuan tuomiokirkkoa ja hämmästyn miten nuo samat katossa olevat julmatkin ratsujen kuvat teksteineen ovat Heinolaa kavahduttaneet kuten minuakin – ja minäkin kirjoitin niistä tunteista runon… Tänään ne eivät minuakaan pelota, olen saanut rauhan sydämeeni.
Valmistautuminen ja Isän enkeli -runot enkelin läsnäoloa, ensimmäinen tuo mieleen ihmisten eriarvoisuuden ja vastakkainasettelun, toinen runo on kaunis kuvaus isän virrenveisuusta.

Hylätty jättiläinen kuvaa kirkon ja seurakunnan yhteisöllisyyttä ja päätöksentekoa raadollisesti. Jumala on ympyrä onkin hiukan vaikeaselkoinen runo, jonka sanoma ei minulle tällä kertaa avaudu.

Taivas on toive kuvaa jollakin tavoin sitä taivaskaipuuta, jota välillä itsekin tuntee, vaikka kaikki on hyvin täällä maanpäällä omassa kodissa.

Unen kultasiipi -runo on myös hiukan utopistinen runo ymmärtää ja se jää nyt minulle avoimeksi. Merkkivalo on voimaruno, kun omat voimat eivät riitä ja tuntuu ettei pääse irti omasta ahdingostaan.

Häpeän eilistä
suuri Jumala
taistelin kanssasi tähän päivään

nyt huudan muiden mukana
pelasta tästä tyhjästä tilasta

putoan tuntemattomaan
vailla lapsena opittua rukousta

piiloudun selkäsi taakse
ja häpeän eilistä untani

Paavalin jäljillä kuvaa Patmoksen rinteillä kulkemista – näihin runoihin ei ehkä pääse sisälle kuin vasta sitten kun olet itsekin käynyt jossain autenttisella paikalla.

Via dolorosa
Nämä runot sopivat juuri tähän pääsiäiseeni, kun en jaksa lähteä kirkkoon hiljentymään.

Päästö

pääsiäisenä on hyvä olla

sama risti ja taakka joka eilenkin
joskus se on kevyt kantaa

Ystäville tässä elämässä
Viimeiset runot kuvaavat ihmiselon monenlaisia kohtaloita ja hetken kohtaamisia – hiljaisuutta, avuttomuutta, ikävää, rakkautta.


Juhani Heinola: Jumalan varpaanjäljet, Herättäjä-Yhdistys, 1986
Kansi: Seppo Välimäki
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Hyvää huomenta, armo

Erzsébet Túrmezei ei ensin sanonut minulle mitään, mutta sitten muistin lukeneeni Tutustumme Siionin virsiin -teoksesta hänen virsistä, joita suomennettiin vuoden 1972 uudistettuun Siionin virsiin. Ja tuohon blogitekstiin olinkin laittanut muistiin juuri tämän runoteoksen Hyvää huomenta, armo. Túrmezein runot on suomentanut Anna-Maija Raittila.

Runoteoksen alkusanoissa sanotaan:
Unkarin luterilaisen kirkon virsikirjasta suomennettiin kaksi virttä äsken uudistettuihin (1972) Siionin virsiin. Niiden kirjoittaja, Erzsébet Túrmezei, on puolestaan vuosikymmenien ajan ”istuttanut” – niin kuin unkarin kielessä sanotaan – suomalaisia virsiä, hengellisiä lauluja ja runoja kotimaansa kristittyjen käyttöön. Tämä veljeskirkkomme tunnetuimpiin kuuluva runoilija syntyi 1912, suoritti 1930-luvulla Budapestin yliopistossa unkarin- ja sakasankielten diplomit ja valmistui sen jälkeen diakonissaksi työskennellen 1950-luvun alkuun asti Budapestin evankelisessa diakonissakodissa, mm. siihen kuuluneen tyttöjen kansanopiston johtajattarena” (s. 7)
Hänestä on melko vähän tietoa netissä muuta kuin unkarin kielellä. Ehkä vanhemmista Hengellisistä Kuukauslehdistä löytäisin hänestä jotain. Sain kuitenkin selville, että Erzsébet Túrmezei kuoli 22. toukokuuta 2000 88-vuotiaana.

Runoteos on jaettu neljään osaan: Salattu ruumis; Katso, Herran palvelijatar; Näinkö yksinkertaista; Hyvää huomenta, armo

Salattu ruumis
Osa runoista on tehty Túrmezein Suomen matkalla, suomalaisista ystävistä, osa runoista kuvaa hänen työtään ja osa on puhdasta runoutta Jumalasta ja Jeesuksesta. Nämä runot ovat kauniin koskettavia ja ne antavat joka lukukerralla yhä enemmän – parhaiten lausumalla ääneen.

Katso, Herran palvelijatar
Näihin runoihin liittyy Raamatun jakeita, joiden lukeminen avaa enemmän runon sanomaa.

Näinkö yksinkertaista
Ihmisten kohtaamisia, Jumalan suojelusta ja armoa sisältäviä runoja.

Persoonattomia verbejä

Joskus on odotettava kauan
ja sitten tulee ihme.
Paljon kimaltavia pisaroita putoaa maahan.
Sataa.
Pilvet turpoavat, kohisevat,
vuoret pauhaavat vastausta.
Jyrisee.
Ja sateen takana, sytyttävän salaman takana
toimii hän, joka elämällä elää:
Iankaikkinen.

Sataa, salamoi, sataa lunta, jyrisee.
Persoonattomia verbejä.
Vaatimaton parvi verbien joukossa.
Jospa osaisin paljon sellaisia.

Hyvää huomenta, armo
Pidän erityisesti tästä runoteoksen nimikkorunosta

Hyvää huomenta, armo

Eilinen taakka oli eilinen.
Huomisen varjo vasta huomisen.
Ja joka aamu uudestaan
Ikuista matkakumppania tervehtiä saan:
     Hyvää huomenta, Herrani Jeesus!
     Hyvää huomenta, Ilo!
     Hyvää huomenta, Rauha!
     Hyvää huomenta, Armo!


Erzsébet Túrmezei: Hyvää huomenta, armo, Herättäjä-Yhdistys, 1973
suomentanut Anna-Maija Raittila
piirrokset: András Farkas
(unkaril. alkuteokset: Őszből tavaszba, 1938; Ének földrengéskor, 1941; Így leszel áldás,1968)
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Rakkauden apostoli: Marian sanoja rakkaudesta

Päivi Huuhtanen-Somero on tällä hetkellä yksi Kotimaa24 -blogisteista. Herättäjä-Yhdistys on julkaissut vuonna 1987 hänen runoteoksensa Rakkauden apostoli: Marian sanoja rakkaudesta.

Päivi Huuhtanen kirjoittaa teoksen esipuheessa:
”Omistan kirjan sinulle, joka olet vastaantulija elämässäni. Kun kulkee rukouksen tietä, vastaan tulee yksi Jumala, vaikka monta ihmistä. Rukoilija elää yhteydessä jumalalliseen todellisuuteen, joka on rakkaus. Sen kipinästä koko inhimillinenkin todellisuus leimahtaa liekkiin. Yhteisissä kohtaamisissa jokainen ihminen saattaa syttyä Jumalan tulesta valoon ja lämpöön, mutta liekki voidaan myös tukahduttaa tai kuljetaan kylmästi sen ohi.” (s. 5)

Ensimmäisissä runoissa on Raamatun viittaukset, runot avautuvat luonnollisesti helpommin, kun lukee ensin Raamatun jakeet – pysähdy ja hiljenny Sanan äärelle ja annan runon tekstin puhutella.
Toisessa osiossa on numeroituja aforismeja kuin Raamatun jakeita. Poimin tähän pari minua juuri nyt koskettavaa aforismina

19.
Linnunradat, joilta ei putoa
- lakkaamattomat rukoukset.

136.
Sanomaton rauha, sanaton hiljaisuus,
Sanoin kuvaamaton elämä.
- Rukous.

Viimeisessä osiossa on kolme runokokoelmaa: Yö, Suru ja Erämaan puutarhuri.  Näissä runoissa minulle kuvastuu vahva kaipuu ja kipujen kanssa kamppailu – huutoja pimeyteen, epätoivoa ja kaiken kantavaa armoa.

Päivi Huuhtanen: Rakkauden apostoli: Marian sanoja rakkaudesta, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Kansi: Minna Saarelma
Mistä hankittu:  lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Brooklyn

Colm Tóibínin Brooklyn oli Kauhavan kirjaston lukupiirikirjana maaliskuun alussa. En päässyt lukupiiritapaamiseen tällä kertaa.

Colm Tóibín oli minulle uusi kirjailija.  Olen lukenut aikaisemmin kolmen irlantilaisen kirjailijan teokset.  Näiden teosten perusteella irlantilainen kirjallisuus kiehtoo minua – Irlanti onkin yksi lempimaistani. Ehkä jonain päivänä teen matkan tähän vihreiden saarien maahan.

Brooklyn kuuluu Tammen Keltainen kirjasto -sarjaan. Olin varautunut vaikeammin luettavaa kirjaan, mutta tämä tarina olikin selkeää nuoren naisen kuvausta – elämästä Irlannissa ja Brooklynissä.
Viehätyin Tóibínin tyylistä kuvata Ellisiä ja hänen perhettä 1950-luvun Irlannissa. Vaikka elämä oli niukkaa, sitä ei kuvattu liian ankeasti, kuten joissakin muissa teoksissa on ollut tapana. Kielessä pysyi haikea kauneus.

Ellisin laivamatka Brooklyniin kuvattiin elävästi – melkein aloin voida pahoin itsekin ja tunsin myötätuntoa epätoivoisesta tilanteesta.

Ellisin elämä uudessa kaupungissa, uudessa maassa sujui koti-ikävästä huolimatta. Työpaikka, opiskelut ja Tonyn tapaaminen veivät elämää eteenpäin, kunnes Ellisin oli palattava Irlantiin.
Irlanti vai Brooklyn – Ellis on vaikean päätöksen edessä, mutta hänellä ei ollut oikeastaan vaihtoehtoja….

Brooklynistä on myös elokuva, mutta enpä tiedä kiinnostaako tarina niin paljon, että katsoisin elokuvaversion....

Colm Tóibín: Brooklyn, Tammi, 2011
Päällys ja kuvankäsittely: Markko Taina
suomennos: Kaijamari Sivill
(irl. alkuteos: Brooklyn, 2009)
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kauhavan kirjastoon Lappeenrannan kirjastosta

Brooklyn-tarinasta ovat blogeissaan kirjoittaneet: 




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ajatelmia 2

Sain tänä vuonna meiliä eteläpohjalaiselta kirjoittelijalta, joka kertoi julkaisseensa BoD kautta aforismeja. Päätinpä sitten pyytää kehotuksesta BoD:lta arvostelukappaleen mad freakin Ajatelmia 2 -teoksesta.
Hiukan jäi uteliaisuuteni kaivelemaan, että kukahan tuon mad freak-nimen takana onkaan…. Googlen ihmeellinen maailmakaan ei sitä paljastanut.
Ajatelmia 2 sisältää siis aforismeja, jotka on kirjoitettu mielenkiintoiseen muotoon – hakasulkeisiin.  Toinen huomioni kiinnittyi muutamaan toisten kirjailijoiden aforismilainauksiin – ei oikein tajunnut, miksi niitä tarvittiin…

Ensi rivejä lukiessa hihittelin hassuille sanasukkeluuksille. Pidemmälle lukiessa tuli enemmän mieleen puujalkavitsit, jotka ovat toisinaan virkistävääkin viihdettä.
Osa aforismeista ei vaan uponnut muhun – anteeksi rajoittuneisuuteni ja huumoritajuttomuuteni.
Jotkut aforismit olivat ehkä liiankin itseensä selvyyksiä, eivät jättäneet lisäajattelemista, jota kaipaan aforismeissa.

Poimin tähän kuitenkin muutaman aforismin, joka jollakin tavalla herätti mielenkiintoa – hihitystä, hymähdystä, ihmettelyä ja jotain siltä väliltä

Taide on ihmisen kuva.

Nuorena vitsi väännettävä, vanhempana tajuttava.

Kiire nimistä illuusiota pidetään yllä elämän kalenterin talutusnuorassa.

Ammattitrolli  on ammatiltaan vihamielinen somevaikuttaja.

Metsänlaidassa  näkyi paljon eläinten jälkiä, mutta itse eläimistä ei näkynyt jälkeäkään.

Kirjan laitan kiertoon – jos joku haluu tämän luettavaksi, niin laittaapi mulle viestiä, laitan postitse eteenpäin.

mad freak: Ajatelmia 2, BoD, 2016
mistä hankittu: saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Naamioleikki

Eilen lainasin Lapuan kaupunginkirjastosta Herättäjä-Yhdistyksen vuonna 1990 julkaiseman sarjakuvan Naamioleikki. Sarjakuvan on tehnyt Rauno Lepistö, joka oletettavasti on tämä lapualainen taiteilija.  Käsikirjoituksen Naamioleikkiin on kirjoittanut alun perin Mauno Nivala, josta Lepistö on muokannut tekstit sarjakuvaklippeihin.

Fennica-haun mukaan tämä on jäänyt ainoaksi sarjakuvajulkaisuksi tähän mennessä, jonka Herättäjä-Yhdistys on julkaissut.

Mustavalkoinen sarjakuva ei ole suosikkisarjakuviani. Pidän enemmän värillisistä sarjakuvista.  Humoristinen Naamioleikki kertoo ”neljästä tsentelemannista ja yhdestä tasapäästä”, jotka tekevät marjareissun metsään.  Nuorten miesten piirteet ovat hyvin kuvailevat ja nimetkin ovat hauskat. Tarinan idea jää hiukan epäselväksi, vaikka siellä vilahtelee raamatullisiakin vertauskuvia. Ensi lukemalta en tajunnut, että mikä jutun juoni oli, mutta loppusivuja uudelleen lukemalla ja katselemalla sekin selvisi.

Ei tää ny mun huumoriin kovasti purrut – mä ny muutenki on aika yskoikoonen, mutta tulipahan tämäkin luettua.

Rauno Lepistö: Naamioleikki, Herättäjä-Yhdistys, 1990
Mauno Nivalan käsikirjoituksesta muokannut Rauno Lepistö
Kannen kuva: Rauno Lepistö
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

mutta yksi sinulta puuttuu : elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta

Paavo Ruotsalaisesta on kirjoittanut romaanin myös saksalainen Alfred Otto Schwede (1915-1987). Hänestä löysin tietoa Jouko Talosen kirjoittamasta  e-aineistoista: Alfred Otto Schwede lestadiolaisuuden kuvaajana. Talonen kirjoittaa:
Eniten Laestadiusta ja pohjoiskalotin herätysliikettä Euroopan saksankieliselle lukijakunnalle on tehnyt tunnetuksi toisen maailmansodan jälkeen Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR) asunut pastori-kirjailija Alfred Otto Schwede (1915–1987). Schweden Skandinavian maihin sekä arktiseen kirkko- ja kulttuurihistoriaan kohdistunut kuvailu oli monessa suhteessa kulttuuriteko, joka ei liene saanut osakseen sitä huomiota, jonka se epäilemättä olisi ansainnut”  (s. 290)

Talonen kirjoittaa myös:
A. O. Schwede opiskeli 1930-luvulla Leipzigin yliopistossa teologiaa ja ruotsia. Hän asui Ruotsissa 1938–1939.” (s 290) ” Hän hallitsi useita vieraita kieliä kuten ruotsia, norjaa, tanskaa, suomea, englantia, ranskaa ja espanjaa” (s. 290)

Schwede vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta persoonalta, kuten Talonen kuvaa hänen kiinnostustaan:
Schweden kirjallinen tuotanto suuntautui merkittävässä määrin Suomeen ja Skandinaviaan. Hän tunsi pohjoismaiden historiallisia juuria ja jopa arktista kirkkohistoriaa. Tässä suhteessa hän oli erikoisuus Itä-Saksassa. Kirjoillaan Schwede teki pohjoismaita tunnetuksi kotimaassaan ja ylipäänsä Keski-Euroopan saksankieliselle väestölle. Hän teki toisen maailmansodan jälkeen useita matkoja Ruotsiin ja Suomeen, mutta myös moniin sosialistisiin maihin kuten Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin, Puolaan, Tsekkoslovakiaan, Neuvostoliittoon ja Kuubaan” (s. 291)

Schweden romaanin mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta on suomentanut Mauri Lehtonen. Kirjan on kustantanut Herättäjä-Yhdistys 1962.  Schwede on kirjoittanut romaanin vuonna 1959.  Enpä olisi ensimmäisenä osannut kuvitella, että Paavo Ruotsalaisesta on kirjoitettu saksankielelläkin.

Mutta yksi sinulta puuttuu -romaani oli helpompaa ja nopeampaa luettavaa kuin Aukusti Oravalan kirjoittama Erämaan profeetta. Mitään uuttahan Schwede ei Paavon tarinaan löydä, mutta minulle riittää vielä kerrattavaa, vaikka pääasiat ovatkin jo hyvässä muistissa.

Schweden kirjoittama romaani on myös melko lyhyt verrattuna Erämaan profeettaan. Seuraava Paavo Ruotsalainen -romaani, jonka aion lukea, on Eino Kinnusen Elämän avaimet (Kirjayhtymä, 1963). Samaan aikaan on tarkoitus lukea varsinainen elämäkertakin Ukko-Paavosta. Vanhemmasta päästä niitäkin lueskelin eli seuraavaksi luen Hannes Hyvärisen Muistoja Paavo Ruotsalaisesta (WSOY, 1924).

Alfred Otto Schwede: mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta, Herättäjä-Yhdistys, 1962
Suomentanut: Mauri Lehtonen
(saksl. alkuteos: Eines aber fehlt dir, 1959)
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto


Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista

Seppä Högmanin tarinan lukeminen kiinnosti Paavo Ruotsalaisen elämäkertojen ja hänestä kirjoitettujen romaanien myötä.

Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista kirjoittaja on Esko Jaatinen. Hän kirjoittaa kirjan takakannessa:
… Jyväskylän Herättäjäjuhlien alla v. 1991 syntyi varsin lyhyessä ajassa Seppä-kirjan ensimmäinen versio, Seppä Jumalan armosta. Seppää sivuavien sukuhaarojen aktiivisuus ja harrastus antoi virikettä tarkistaa sukutarinoiden tausta. Niiden pohjalta syntyneitä fiktioita on karsittu ja pyritty tällä kertaa todenperäisempään tarinointiin. ”

En ole lukenut tuota ensimmäistä versiota, mutta mielenkiinnosta aion sen lainata - löytyy Eepos-kirjastoistammekin.

Jaatisen tyyli kirjoittaa elämäkertaa romaaninomaisesti hiukan häiritsee lukemistani ja on välillä vaikea pysyä kertomuksessa kärryillä.  Tarina alkaa helmikuusta 1702 Pudasjärvellä, jota muinoin myös Yliseksi Iiksi on mainittu.  Monia henkilöitä mainitaan ja minulle henkilöt ovat vieraita ja jään miettimään, että keitä he ovat Jaakko Högmanille?  On katsottava myös Suomen historiaa tuolta ajalta. 1700-1721 on ollut Suuri Pohjan sota.

Sivulta 38 alkaa Sällistä sepäksi – Huhtikuu 1765 Iin Karjalankylässä kertomus.  Jaakko on syntynyt 1750. Hän on siis tässä jo 15-vuotias.  Tarinan lomassa on paljon virsiä, rukouksia ja tuon ajan Raamatun kirjoitusta, mikä tekeekin kirjasta mielenkiintoisen luettavan.
Jaakko-pojan kilvoittelu uskon asioiden kanssa ja sepän töiden opettelu tulentakomisen loitsujen kanssa on monivaiheista.  Jaakon perhe-elämästä ja nimenmuutoksesta kerrotaan 1700-luvun loppupuolen tapahtuminen lomassa. Paljon historiallista tietoa, jonka omaksuminen vaatii toisten historiakirjojen lukemista.  Seppä Högman kuolee vuonna 1806.

Tästäkin kirjasta löytyy luonnollisesti Paavo Ruotsalaisen ja seppä Högmanin kohtaaminen.

Löysin netistä Toivo Hyyryläisen luennon Seppä Högmanin perintö, joka on pidetty Oulussa 2011. Tämä teksti selkiytti tässä Ahjo ja alasin-kirjassa olleita epäselvyyksiä.

Esko Jaatinen: Ahjo ja alasin: tarinoita seppä Jaakko Högmanista, Carelinan Retket, 2013
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto



Huvila

Lapuan kirjaston ja kansalaisopiston Kirjaklubin helmikuun kirjana oli Tuula-Liina Variksen Huvila. Ensi sivuilta lumouduin Variksen tekstistä ja kirjan aiheesta - pitkästä aikaa jotain muuta kuin sodan historiaa ja uskonnollista tekstiä....  Odotin innolla niitä kirjallisia lukupiirejä ja päivällisiä joista Raakel haaveilee mennessään naimisiin Akselin kanssa.  Vaan toisin menee tämä romaanin tarina ja hiukan petynkin, kun taas palataan sodan aikaisiin aiheisiin... vaan mihinkäpä ne Suomen historiasta katoavat.

Pääsen kuitenkin yli väärien odotuksieni ja tykästyn tähänkin tarinaan. En olekaan ajatellut, että taiteilijakin voisi oli noin vietävissä äärioikeiston suuntaan, mutta miksipä ei. Lapuan liike luonnollisesti kiinnosti tarinan lomassa - sekin historia on vain pintapuolisesti tiedossani, minähän en ole syntyperäinen lapualainen...

Välillä minua harmitti Raakelin suostuminen Akselin menemisiin, mutta toisaalta hänestä löytyi voimaa pitää oma päänsäkin.  Raakelin rakkaus kesti loppuun saakka, kunnes se murrettiin kirjeellä Saksasta...

Raakelin, Selman ja Raakelin tyttären yhteiselämää hirsihuvilassa kuvatttiin  jokaisen näkökulmasta.

Tuula-Liina Variksen muut teokset menevät ehdottomasti lukulistalleni. Hän on muutenkin yksi niistä  suomalaisista naiskirjailjoista Märta Tikkasen ja Tove Janssonin rinnalla, jotka kiinnostavat myös persoonana.

Tuula-Liina Varis: Huvila, WSOY, 2016
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kortesjärven kirjasto


Huvilan ovat myös lukeneet:

Amman lukuhetki
Annelin kirjoissa
Inan ikkuna
Ja kaikkea muuta
Kirja vieköön
Kirjabrunssi
Kirjakirppu
Kirjakko ruispellossa
Luetut, lukemattomat
Lukuaikaa etsimässä
Lukuneuvoja
Mitä luimme kerran
Piippuhyllyllä
Suomi lukee - Lukutoukan kulttuuriblogi
Ullan luetut kirjat



Nenäpäivä

Kauhavan kirjaston helmikuun lukupiirikirjana oli Mikko Rimmisen Nenäpäivä.  Mulla oli ennakkoluuloja romaanin aiheen kiinnostavuudesta - tuskin olisin tähän kirjaan tarttunut, ellei se olisi ollut lukupiirikirjana tai on yksi Finlandia-voittajista. Sitkeästi yritin päästä kirjan tunnelmaan, mutta jotenkin vain aihe yhä enemmän tökki. Ehkä olin liian tosikko tälle humoristiselle kirjalle, jossa oli kuitenkin vivahdus surumielisyyttäkin, ihmisen yksinäisyyttä ja toisen ihmisen läheisyyden kaipuuta.  Koomisia tilanteita oli kirjassa, mutta minussa ne aiheuttivat enemmän myötähäpeän tunteita kuin hihittelyä.

Lukupiirikeskustelumme oli antoisaa ja mielenkiintoista. Keskustelimme erityisesti hauskoista sanoista, joita Rimminen oli keksinyt monille asioille ja pohdimme, että mitä ne oikein tarkoittivat. Ja jäimmekin pohtimaan, onko hänen muissakin teoksissaan tälläistä sanahassuttelua.

Ehkä minä tutustun jossain vaiheessa Mikko Rimmisen runoteoksiin.  Yhden teoksen perusteella ei ole tapana "hylätä" kirjailijan teoksia kokonaan :)

Nenäpäivästä on kirjoitettu monissa kirjablogeissa:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Ajatuksia kirjamaasta
Inahdus
Jokken kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
Kaiken voi lukea!
Kannesta kanteen
Kirjakaruselli
Kirjakompassi
Kirjamielellä
Kirjan jos toisenkin
Kirjanurkkaus
Kirjantila
Kirjasfääri
Kirjat kertovat
Kirjoihin kadonnut
Kirjojen kauneudesta
Koko lailla kirjallisesti
Kujerruksia
Lukuvuosi
Lumiomena
Maailmassa on monta
Mari A:n kirjablogi
Niin monta lukematonta
P.S. Rakastan kirjoja
Rakkaus on koira helvetistä
Yksi pieni lukupäiväkirja


Mikko Rimminen: Nenäpäivä, Teos, 2010
Kannen suunnittelu: Johannes Nieminen
Mistä hankittu: lukupiirikirja Kauhavan kaupunginkirjasto


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kristillisen kirjan pyhä 19.2.2017

Instgramia selatessani @vanhavirsi mainitsi, että tänään on Kristillisen kirjan pyhä.  Hän kirjoitti tänä päivänä Luterilaisen lukemaa-kirjablogissaan muista kirjablogeista, jotka lukevat kristillisiä kirjoja ja kirjoittavat niistä blogeissaan. Kiitos, kun laitoit linkin minunkin blogiini. :)

Tänään olen ehtinyt lukemaan vasta kristillisiä lehtiä: Sana, Sanansaattaja, Hengellinen Kuukauslehti, Piplia, Christina, Näkyvä nainen ja Elämä sekä päivän tekstit Päivän Tunnussanasta, Sanan ajasta, Hetkisestä ja Raamatusta.

Aloin muistella milloin olen ensimmäisiä kristillisiä kirjoja lukenut…
Alle kouluikäisenä olin seurakunnan päiväkerhossa, jossa toki luettiin päivän satu/tarina jostakin kuvakirjasta – yksikään kirja ei ole jäänyt mieleen, mutta päiväkerhotädit istumassa tuolilla lukien tarinaa ja näyttäen kuvia kirjasta on mielikuva, josta saan vieläkin kiinni. Kirjastosta ja kirjastoautosta lainaamista kirjoista ei myöskään palaudu mieleen yhtäkään uskonnollista kirjaa…
Kummini antoivan minulle joululahjaksi lastenlehti Vinkin, jolla mielestäni 1970-1980-luvulla oli joku toinen nimi…. Muistan, miten olin jouluna hiukan pettynyt, kun taas tuli sama punainen lahjakortti kummeilta tekstillä ”Olemme tilanneet sinulle vuodeksi lehden” Sitä vaan odotti kaikkea lelua lahjaksi…. Mutta kyllä minä sitä lehteä luin pitkin vuotta ja näin aikuisena olen kiitollinen siitä lahjasta.

Kouluikäisenä sain joskus kummeilta uskonnollisia lasten- ja nuortenromaaneja lahjaksi, joita luin vaihtelevasti. Harmi, etten ole niitä malttanut säilyttää…  Kirjastolainoistakaan ei ole jäänyt mitään mieleen.

Rippikoulun jälkeen tai siinä hiukan alle parikymppisenä kiinnostuin hengellisestä kirjallisuudesta. En muista, mistä kiinnostus heräsi, ehkä Tuomasmessusta omassa kirkossa, ehkä Laila Hietamiehen ortodoksisuutta sivuavista romaaneista.  Lainasin elämäkertoja Nicky Cruzista ja David Wilkersonista, Tapani Sopasen ja Jaakko Sahimaan romaaneja, ortodoksista kirjallisuutta kuten Filokalian Sain myös Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna 15-vuotissyntymäpäivälahjaksi kummeiltani huhtikuussa 1986.  Kaksi ystävääni antoivat minulle myöhemmin lahjaksi Jörg Zinkin teokset: Näillä kukilla kiitän sinua ja Rakkaus on valoa täynnä. Itse ostin vielä Zinkin Syntymäpäiväsi olkoon juhla. Samoin olen saanut lahjaksi Raija Maulan pikku kirjaset: Lämpöisin terveisin, Ystävyydellä ja Valopilkkuja. Vanhempani olivat ostaneet punakantiset Ikuisia kertomuksia-kirjasarjan, jonka luin noin parikymppisenä.

Lapsien synnyttyä 1995 ja 2000 ostin muutamia jouluaiheisia kuvakirjoja Jeesuksen syntymästä ja niitä heille joulun aikaa lueskelin. Ensimmäisessä kirjakauppatyöpaikassani Ilmajoella vieraili Maija Paavilainen ja luonnollisesti ostin yhden hänen ihastuttavista aforismikirjasistaan, joka oli nimeltään Ystävyyyttä.

Sitten jotain tapahtui elämässäni – unohdin uskonnolliset kirjat ja luin kaikkea muuta ja muutenkin elämässäni hengelliset asiat jäivät taka-alalle. Ehti kulua parisen kymmentä vuotta ennen kuin elämäni ongelmat suruineen ja murheineen alkoivat etsiä takaisin hengellistä yhteyttä… ja monen vaiheen jälkeen olen saanut luettua monenlaista kristillistä kirjaa ja lehteä. Viime vuonna aloitin ensimmäisen lukuhaasteen kristillisten kirjojen parissa, lukien Aukusti Oravalan kirjoittamat teokset. Vielä on yksi lukematta, joka täytyy kaukolainata, kun sitä ei ole lainattavissa tämän alueen Eepos-kirjastoista. Tänä vuonna lukuhaasteita on kaksi – Paavo Ruotsalainen ja Martti Luther. Ja näiden lisäksi tavoitteena on lukea lähes kaikki Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema kirjallisuus. Olen aloittanut helpoimmasta päästä eli romaaneista.

Olen lukenut muutaman kirjan seuraavilta kristillisiltä kustantajilta:

Aikamedia
Karas-Sana
Kirjaneliö
Kirjapaja
Lasten Keskus
SLEY-kirjat


Tällä hetkellä keskeneräiset kristilliset kirjat lukupinossani ovat:

Erik H. Erikson: Nuori Luther, Weilin + Göös, 1966
Jakob Knudsen: Vuorimiehen poika: romaani Martti Lutherista, WSOY, 1967
Martti Luther: Valitut teokset I, WSOY, 1958
Alfred Otto Schwede: mutta yksi sinulta puuttuu: elämäkertaromaani Paavo Ruotsalaisesta, Herättäjä-Yhdistys, 1952
Esko Jaatinen: Ahjo ja alasin: Seppä Högmanin tarina, Carelinan Retket, 2013

Näiden kirjojen parissa aion Kristillisen kirjan pyhäni tänään viettää.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Todistaja

Linnea Alhon esikoisromaanissa kulkee rinnakkain hänen isoisänsä Keijo Alhon tekemä henkirikos, henkirikoksessa kuolleen Frans Helmer Valmusen tarina sekä Linnean oma alter ego, Anne Alho.
Romaanissa vuorotellaan Keijon, Helmerin ja Annan sanoin eri vuosikymmenillä.  Keijo-tarina on mielenkiintoisin, Helmerin tarina jää hiukan ohueksi, johtuen varmaankin siitä, että hän katselee itseään ja tapahtumiaan jo ruumiistaan irtaantuneena.  Annan elämän kipuilut ja sukutragedian selvitykset ovat realismia 1980-luvulta 2000-luvulle.

Romaanista tekee tositarinaan, kirjailijan oman suvun tarinaan liittyvä fiktiivisyys kiehtovan, vaikka en niin kovin innostukaan Annan oman elämän kuvailusta.  Minulle Keijo Alho oli tätä kirjaa aikaisemmin tuntematon henkilö.  Jälleen on yksi historiallinen tapahtuma tullut eläväksi romaanin avulla.

Oman suvun tragediasta kirjoittaminen on rohkea teko - ehkä minäkin jonain päivänä saan aikaiseksi tarinan itselleni (ja suvulle) isoisäni isästä, joka lähti lopullisesti Kanadaan 1920-luvun lopulla jättäen perheensä tänne. Myös kuvailu kuolleen poliisi ajatuksista tekee kuitenkin romaanista moniulotteisen. 

Jään miettimään, miten sukutarinat peilaantuvat omaan elämään.... mistä kumpuaa oma herkkyyteni, taiteellisuuden kaipuu....

Linnea Alho: Todistaja, WSOY, 2016
Mistä hankittu: ennakkokappale kirjakaupalle


Todistajasta ovat blogeissaan kirjoittaneet:




Vapauttava rakkaus

Francine Rivers on (s. 1947) on yhdysvaltalainen kristillisiä teemoja teoksissaan hyödyntävä romaanikirjailija. Ennen uskoontuloaan hän on julkaissut kevyempiä rakkausromaaneja, joista on suomennettu ns. kioskikirjallisuudessa Tunteiden piiloleikki (Heart in hinding) 1985 Julia, Uusi Onni-sarjassa sekä Pakanallinen lumous (Pagan heart) 1986 samassa romantiikkasarjassa.

Vapauttava rakkaus on hänen ensimmäinen suomeksi käännetty kristillinen romaani.  Romaanin ajankohta on Kalifornian kultakuume vuonna 1850. Päähenkilö on nainen nimeltään Angel, jonka traaginen elämä lapsiprostituoiduksi kerrotaan romaanin alussa.  Angelin elämään saapuu pelastajaksi Michael Hosea – Angelin vastustaa kaikin voimin Michaelin rakkautta, Angelin menneisyys on rikkonut liian paljon. Angelin ja Michaelin tarinan pohjana on Raamatun Hoosean kirja – tarina Hooseasta ja Gomerista.

Angelin luottamus Michaeliin kasvaa pienin sykäyksin – silti Angel pakenee useamman kerran Michaelin luota. Michaelin edesmenneen sisaren mies Paul ei tee Angelin elämästä yhtään helpompaa – hänelle Angel on portto.

Altmanin perheen naiset ja lapset tuovat Angelin elämään ystävyyttä – Miriam hyväksyy Angelin hänen menneisyydestä huolimatta.  Angel silti ajattelee, että Miriam olisi parempi ja täydellisempi vaimo Michaelille. Miriamin rakkauden sydän sykkii kuitenkin aivan toisaalle….
Tämän tarinan tekee tavallisesta historiallisesta rakkausromaanista erilaiseksi romaaniksi se, että Jumalan puhutellessa Michaelia ja myöhemmin Angeliakin, on nämä sanat kirjoitettu lihavoituna tekstinä romaanin tekstiin mukaan.

Monet koettelemukset ja vastoinkäymiset kohtaavat niin Angelia kuin Michaelia. Angelin usko herää pienin askelin, Michaelin uskoa koetellaan hyvin voimakkaasti.  Angelin on löydettävä oma kutstumuksensa ennenkuin hän voi päättää palaako hänen lopullisesti Michaelin luo. Angel löytää Jumalan ja kadonneen itsensä... hän voi vihdoinkin kertoa oikean nimensä....

Pidin Jumalan puhuttelevista sanoista romaanin tekstin lomassa. Ne olivat kuin rukousta, joka on puettu sanoiksi ihmisen ja Jumalan välillä. Muuten tarina tuntui hiukan liian pitkältä ja tuntui ikuisuudelta odottaa, miten tarina päättyy onnellisesti – toisenlaista loppua en edes ajatellut tulevankaan.

Romaanin jälkeen luin Raamatusta Hoosean kirjaa ja Kuka kukin Raamatussa-teoksesta keitä olivat Hoosea ja Gomer.

Romaanissa oli draamaa, rakkautta, jännitystäkin sekä punaisena lankana usko Jumalaan. Saattaisin lukea toisenkin romaanin Francine Riversiltä, mikäli niitä suomennetaan.

Francine Rivers: Vapauttava rakkaus, Perussanoma, 2016
suomentanut Anne Leu
(engl. alkuteos Redeeming Love, 1991)
Mistä hankittu: saatu kustantajalta


Lutherin uskonoppi - sirpaleita Lutherin kirjoista

Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden innoittamana aloitin lukemaan Martti Lutherin kirjoittamia kirjoja sekä hänestä kirjoitettuja elämäkertoja ja romaanejakin.

Martti Luther on varmasti lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu nimi. Onhan pääkirkkommekin evankelisluterilainen kirkko.  Lutherin syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi 534 vuotta ja kuolemasta 471 vuotta.  ”Reformaatioksi kutsutaan ilmiötä, joka käynnistyi Martti Lutherin julkaistua teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan 31.10.1517. Reformaation juuret ovat Lutherin teesejä syvemmällä historiassa. 1500-luvun alun Euroopassa – erityisesti nykyisen Saksan alueella – elettiin äärimmäisen jännittyneessä tilanteessa. Jännitystä aiheuttivat muun muassa taloudellinen kehitys, talonpoikien kurjistunut asema, poliittiset valtakysymykset ja kirkon sisäiset uudistuspyrkimykset. Rahaa ja valtaa käsitelleiden teesien julkaiseminen oli kuin tulitikun sytyttämistä räjähdysherkässä tilassa.” (lähde: Reformaatio 2017)

Ensimmäinen Lutherin kirja, jonka olen saanut luetuksi loppuun, on Lutherin uskonoppi: sirpaleita Lutherin kirjoista. Pastori K.E. Salonen on toimittanut (tarkoittaneeko samaa asiaa sana poiminut tässä teoksessa?)
Esipuheessa oli jo mielenkiintoinen maininta, että tämä teos on ilmestynyt ensin japaninkielellä. Pastori Salonen on työskennellyt lähetystyössä Japanissa. Onko hän sitten kirjoittanut tämän japaniksikin?  Lutherin uskonoppi-kirja on julkaistu SLEY:n eli Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen julkaisemana 1927.  Täytyi ensin miettiä myös, että minkä vuoden Raamattu on tuolloin ollut käytössä suomalaisilla.  20-luvun lopussa on käsittääkseni ollut käytössä vuoden 1642 tehty korjattu laitos 1859, jota on nimitetty A.W. Ingmanin ”Koetusraamattu”.  Yritin etsiä tästä Raamatusta kuvaa netistä, mutta en löytänyt tai osannut etsiä oikeasta paikasta.  Seuraavaan Raamatun käännökseen onkin mennyt tosi pitkä aika, vuoden 1933/38 Raamattu on minullekin lapsuudesta tuttu.

Tässä Lutherin uskonoppi-kirjassa mainitaan kuitenkin mm. lähdeteoksina:

Lyhyt evankeliumi-postilla / toht. Martti Luther; suomentanut J. E. Ahlgren (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1908)
Huonepostilla / Martti Luther; uudestaan suomentanut Niilo E. Vainio (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1902)
Kirkkopostilla I ja II (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1883 ja 1885)
Lohdutussanoja elämän taistelussa / koottu Tohtori Martti Lutherin kirjoista; suomentanut: K. Aug. Hildén (luth. evank.-yhdistys, 1906)
Kristuksen valtakunnasta eli toisen psalmin selitys / Martin Luther; latinan kielestä suom. Gust. Dahlberg (Suomen luth. evank.-yhdistys, 1902)

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Oppi Jumalasta, Oppi Kristuksesta, Oppi Pyhästä Hengestä

Johdanto-osio on jaettu kolmeen kappaleeseen: Uskonto, Ilmoitus ja Teologia

Uskonto on ihmisen henkilökohtainen suhde Jumalaan.” (s. 11)

Vaikka ihminen on luotu Jumalan yhteyteen, ei hän kuitenkaan turmeluksen takia kykene tätä yhteyttä omin neuvoin aikaansaamaan; Jumalan täytyy itse ilmaista itsensä ihmiselle. Tätä Jumalan itsensäilmaisemista sanotaan yleiseksi ja erityiseksi ilmoitukseksi. Yleinen ilmoitus tapahtuu ihmisen omassatunnossa, luonnossa, kansojen ja yksityisten johdatuksessa” (s. 12)

”Oikea teologia eli jumaluusoppi tarkoittaa kristillistä oppia Jumalasta, ja on sen alkuna, keskuksena ja päätöksenä Jumalan horjumaton sana, joka on ilmoitettu Raamatussa” (s. 16)

Jotenkin viehätyn näistä ehkä hiukan vanhanaikaisistakin sanoista – ehkä olen tottunut tällaiseen kieleen yhä enemmän lukiessani vanhempaa kirjallisuutta.

I. Oppi Jumalasta-osio on jaettu seitsemään osaan: Raamattu, Jumala, Luominen, Synti, Jumalan armopäätös, Jumalan kaitselmus ja Ajan täyttyminen

"Raamattu on Jumalan kirja; se on alusta loppuun Jumalan sanaa."  "Pyhä Henki on näet innoittanut Raamatun kirjoittajat niin, että heidän kirjoituksensa ovat Jumalan kirjoituksia eikä ihmisten, vaikka ovatkin ihmisten kautta" (s. 21)

Tietomme Jumalasta perustuu Jumalan itsensäilmoittamiseen” (s. 36)

Jumala on sanansa kautta luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman” (s. 44)

Jumalan luomistyön tarkoituksena oli se, että ihmiskunta eläisi onnellisena Jumalan yhteydessä. Synnin tähden tämä alkuperäinen suunnitelma pirstoutui, mutta Jumalan rakkaus etsi toisen keinon, jonka kautta ihmiskunnalla on uusi tie Jumalan yhteyteen. Jumala teki päätöksen, että Hänen Poikansa oli tuleva ihmiseksi ja lunastava langenneen ihmiskunnan.” (s. 58)

II: Oppi Kristuksesta-osio on jaettu kuuteen osaan: Vapahtaja Jeesus Kristus, Jeesuksen Kristuksen työstä yleensä, Kristuksen profetaallinen virka, Kristuksen ylimäispapillinen virka, Kristuksen kuninkaallinen virka, Kristuksen alennustila ja ylennystila

Oppi Kristuksesta-osio on helpointa luettavaa, sillä Jeesuksen tunteminen Raamatun kertomuksien kautta on tutuinta osaa Raamatussa.  Onhan tämä kirjan teksti melko vanhahtavaa näin 2010-luvulle ja hiukan liian paatoksellistakin. Jos pappi saarnaisi jumalanpalveluksessa näillä sanoilla ja tavalla kuin tässä kirjassa, en taitaisi minäkään jaksaa kuunnella Jumalan sanaa sunnuntaisin. Parhaita saarnoja ovat nykyaikaan liitetyt asiat ja vertauskuvat, joihin liittyy myös menneet ajat ja Raamatun sana.

III. Oppi Pyhästä Hengestä-osio on jaettu kymmeneen osaan: Pyhä Henki, Pyhän Hengen työstä, Armonvälikappaleista yleensä, Jumalan sana armonvälikappaleena, Kaste armonvälikappaleena, Herran ehtoollinen armonvälikappaleena, Pyhän Hengen armovaikutukset yksilössä, Pyhän Hengen työ seurakunnassa, Pyhän Hengen kasvattama sisäinen uskon elämä, Kristillinen siveysoppi

Kolmas persona jumaluudessa on Pyhä Henki; Hän on sekä Isän että Pojan Henki” (s. 113)

Sittenkuin Herra Kristus oli lunastustyönsä päättänyt ja astunut voittajana taivaaseen, lähetti Hän määrätyn ajan kuluttua Pyhän Hengen, joka sovelluttaa Kristuksen hankkiman pelastuksen hengellisesti kuolleisiin ihmisiin. Pyhän Hengen erikoistehtävä on siis se, että Hän saattaa ihmisen lunastusarmon nautintoon ja elämänyhteyeen Jumalan kanssa” (s. 114)

… ovat Jumalan sana ja sakramentit ne välineet, joiden kautta Pyhä Henki vaikuttaa” (s. 121)

Raamattu, joka on Jumalan oma sana, sisältää historiana ja oppina Jumalan pelastussuunnitelman ihmiskuntaan nähden.” (s. 125)

Kaste ei ole paljas vesi, vaan sellainen vesi, joka on Jumalan käskyyn suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty.”  (s. 139-140)

Herran ehtoollinen on Herramme Kristuksen asettama pyhä toimitus, jossa Hän siunatussa leivässä ja viinissä antaa meille ruumiinsa ja verensä. Ehtoollinen ei ole siis vain muistoateria, vaan todellinen armonväline ja samalla toimitus, jota seurakunnan Herran käskynä tulee viimeiseen päivään asti noudattaa.” (s. 150)

Kun Pyhä Henki on kasteen ja evankeliumin sanan kautta synnyttänyt ihmisessä uuden elämän: uuden mielen, pitää Hän jatkuvasti huolta siitä, että tämä elämä ei sammu.” (s. 179)

Kirjan lopussa Loppuhuipentuma-osiossa käsitellään lyhyesti sieluntilaa kuoleman jälkeen, Kristuksen tulemista, kuolleitten ylösnousemista, viimeistä tuomiota ja iankaikkisuutta.
Näin maallikkona ja uskonelämässään hapuilevana ja etsivänä jää paljon asioita pohdittavaksi. Miten Lutherin uskonoppi eroaa muista kristillisistä uskonopeista…. Ehkä ensi vuonna ehdin tutustumaan johonkin toiseen historialliseen kristittyyn vuosisatojen varrelta.

Lutherin uskonoppi: sirpaleita Lutherin kirjoista, SLEY, 1927
poiminut K.E. Salonen, pastori
mistä hankittu: lainatu Kauhavan kaupunginkirjasto


lauantai 4. helmikuuta 2017

Lasilinna

Kauhavan kirjaston tammikuun lukupiirikirjana oli Jeannette Wallsin elämäkerta Lasilinna. Ihan en taaskaan ehtinyt lukemaan kirjaa loppuun ajoissa.  Nyt olen tämänkin kirjan saanut päätökseen.  Ensivaikutelmani kirjasta oli, että en jaksa tällaista liian raakaa amerikkalaista realistista elämänkuvausta.  En tiedä miksi, muiden maiden kurjat olot tuntuvat vaikeammilta lukea – ehkä se samaistumisen tunne ei tule vastaan millään tavoin, niin kuin suomalaisissa vanhoissakin romaaneissa, joita olen tässä viime aikoina lukenut. Mutta lukupiirikeskustelujemme jälkeen osasin katsoa tätä Jeannetten tarinaa hiukan toisin silmin. Hänen boheemivanhempansa halusivat elää ilman yhteiskunnan rajoitteita, vielä senkin jälkeen, kun lapsilla olisi ollut mahdollisuus kustantaa heille kunnon koti.

Lukupiirissä heräsi keskustelu, että olivatko jotkin muistot hiukan väritettyjä, ehkä hiukan epäuskottaviakin. Itselleni tuli välillä tosi kurja olo lukiessani miten lapsilla ei ollut ruokaa eikä kunnon paikka missä asua. Ja miten Jeannettekin uskoi isäänsä, vaikka hän pettikin lupauksensa monesti ja vei rahat. Jotain pientä hyvää kuitenkin näissä vanhemmissakin oli – he opettivat jollakin kummalla tavalla lapsia selviytymään ja sivistivät heitä – olivathan vanhemmat tietyllä tapaa luovia ja älykkäitä. Perustarpeisiin tämä luovuus ja älykkyys ei valitettavasti riittänyt.
Mietin, miten painava salaisuus on Jeannettella ollut vuosikausia, kun on salannut menneisyytensä. Hänen ei ole kuitenkaan tarvinnut sitä salata mieheltään.

Jeannette Walls: Lasilinna, Bazar, 2014
Kansi: Satu Kontinen
suomentanut: Raija Rintamäki
(engl, alkteos: The Glass Castle, 2005)
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Lasilinnan ovat lukeneet myös:






Parhailla päivillä on siivet

Viivi Rajamäki on vuonna 1924 syntynyt Honkajoella. Hän on julkaissut kolme teosta, Parhailla päivillä on siivet on hänen esikoisteoksensa. Herättäjä-Yhdistys on tämän romaanin julkaissut vuonna 1977, neljäkymmentä vuotta sitten.  Romaani on myös julkaistu vuonna 1980 Kirjapiiri nimisen kustantajan toimesta. Olisikin mielenkiintoista, jostain löytää lakkautettujenkin kustantajien perustiedot.

Sinikan seesteinen perhe-elämä pysähtyy yhden puhelinsoiton jälkeen. Romaani kuvaa Sinikan kipuilua surun keskellä. Oman paikkansa etsimistä uuden elämäntilanteen edessä. Rohkeutta lähteä kotiseudulleen maalaiselämään monen kaupunkilaisvuoden jälkeen.

Tarinassa kuvataan lempeästi Sinikan tyttären ja hänen miehensä opiskelua ja alkavaa perhe-elämää ja sitä, miten isoäidit lähtevät rohkeasti suureen elämämuutokseen, joka koskettaa myös nuorta perhettä.

Tarina kuvaa realistisesti maalaiselämän arkea ja maalaismiljöön kuvailu koskettaa minunkin sisäistä lapsuuden maalaistyttöä. Romaanissa kulkee kristillinen elämä rukouksineen ja hengellisine seuroineen luontevasti.


Romaani on mukavaa luettavaa, kun ei kaipaa monimutkaista realismia - elämä sujuu vaikeuksista huolimatta päivästä toiseen ja elämä antaa sen, mikä on tarkoitettu annettavaksi, vaikka toisinaan epäily kaivaa mieltä.

Viivi Rajamäki: Parhailla päivillä on siivet, Herättäjä-Yhdistys, 1977
Kansi: Tapani Aartomaa
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Parhailla päivillä on siivet-kirjasta on blogissaan kirjoittanut myös: