maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tätä on kristinusko

C. S. Lewis on luonnollisesti tunnettu Narnia -kirjoistaan. Minullakin on yksi versio, Narnian tarinat (Otava, 3. p. 2005), mutta en ole koskaan koko Narnian tarinaa lukenut, vaikka tämänkin satukirjakokoinen kirja on ollut omassa hyllyssä kymmenisen vuotta.  Enkä ole kokonaan Narnia-elokuviakaan katsonut. Vasta muutama vuosi sitten olen osannut yhdistää Lewisin kristinuskoon. Viime syksyn Alfakurssin kirjasessa oli Lewisin kirja Tätä on kristinusko lukusuosituksena. Kirjan Mere Christianity hän on kirjoittanut 1952 radiopuheistaan vuosilta 1941-1944. Ensimmäinen suomennos vuodelta 1962 on nimeltään Ehyt elämä (Suomen lähetysseura). Kirjapajan julkaisema Tätä on kristinusko on julkaistu ensimmäisen kerran 1978. Vuoden 2012 painokseen (3. p.) on Antti Nylen kirjoittanut esipuheen, jossa hän muun muassa kirjoittaa:

Tämä on helppotajuisen, harvinaisen terävän kirjan tavoite on tyhmänrohkea.”

Kuitenkaan kristinusko ei ole mitä tahansa. Se ei ole salaisuus, siitä voi puhua vapaasti.”

Tätä on kristinusko on kirjoitettu yleisölle, josta nykypäivän suomalainen lukijakunta on kuin kärjistetty karikatyyri. Se on turvallinen teos, sopivasti syrjässä nykyisestä uskontokeskustelusta. Lewis ei mahtaile eikä nöyristele.”

Alkuaan radioesitelmiksi 1940-luvun alussa kirjoitettu teos esittelee kristinoppia niin kärsivällisesti ja tunnollisesti, toisaalta suorastaan paavalimaisen palavasti, että hymyilyttää. Se on kehu. Kirja hehkuu intoa, ei mitään tunteellista tohinaa vaan jonkinlaista totuuden riemua. Lewis on varma asiastaan. Siksi hänen sanansakin ovat niin terävät ja tukevat. Ilo lukea – ilo olla samaa tai eri mieltä.”

Mitä sitten Lewis itse on kirjoittanut kirjansa esipuheessaan:

Mere Christianity on siis koottu radiopuheista, jotka on julkaistu kolme eri kirjanakin: Broadcast Talks (1942), Christian Behaviour (1943) ja Beyond Personality (1944). Mere Christianity -teokseen hän on tehnyt joitakin poistoja ja lisäyksiä.

Tämä (kristinuskon) ydinsanoma on pikemminkin kuin eteishalli, josta avautuu ovia moniin eri huoneisiin. Jos pystyn johdattamaan jonkun tähän halliin, olen päässyt siihen mihin pyrinkin. Mutta huoneissa, ei eteishallissa, on takkatuli ja istuimia ja ruokaa. Eteinen on vain odotushuone.

On totta, että jotkut joutuvat odottamaan eteisessä aika pitkään, kun taas toiset tietävät melkein heti, mille ovelle heidän on koputettava. En tiedä, miksi tämä ero; mutta siitä olen varma, ettei Jumala jätä ketään odottamaan, ellei hän näe, että odotus tälle hyväksi. Kun sitten vihdoin pääset huoneeseen, huomaat pitkän odotuksen tehneen sinulle jotakin hyvää, mikä ei muuten olisi mahdollista.

Kun olet päässyt huoneeseen sisälle, kohtele ystävällisesti niitä, jotka ovat valinneet eri oven, ja niitä, jotka ovat vielä eteisessä. Jos he ovat väärässä, he tarvitsevat esirukoustasi sitäkin enemmän; ja jos he ovat vihollisiasi, Sinulla on Mestarin käsky rukoilla heidän puolestaan. Se on yksi talon yhteisistä säännöistä.”

Poimin kirjan eri osista ja niiden luvuista itseäni puhuttelevia kohtia.

OSA 1
Kysymys oikeasta ja väärästä – avain maailmankaikkeuden merkityksen ymmärtämiseen

Luku 1 Luonnollinen moraalilaki

Mitä on moraali?
Moraalilla tarkoitetaan hyvän ja pahan, oikean ja väärän erottamista ja sen mukaista toimintaa, eli oikeita ja vääriä tekoja. Sana tulee latinan tapaa tarkoittavasta sanasta mos. Joskus etiikalla tarkoitetaan samaa kuin moraalilla, mutta etiikka tarkoittaa moraalia tutkivaa tiedettä. (lähde: Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto)

Termi ’moraalinen’ juontuu latinan sanasta moralis, jonka perustana on tottumusta tai tapaa tarkoittava sana mos (mon. mores). Tämän etymologian mukaan moraali tarkoittaa totutun ja hyvänä pidetyn tavan mukaista toimintaa. Koska toimintatavat riippuvat luonteesta, ja toisaalta luonteen piirteet kehittyvät tottumuksista, sanoille ”moraali” ja ”moraalisuus” on syntynyt myös hyvään luonteeseen viittaava merkitys. Toisaalta sana ”etiikka” on saanut saman tapaan tai tottumukseen viittaavan merkityksen kuin moraali. Etiikan ja moraalin käsitteistä puhutaankin nykyisin varsin väljästi. Usein niitä käytetään toistensa synonyymeinä. (lähde: Tieteen termipankki)

Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto selittää luonnollisen moraalilain seuraavasti.

Wikipediassa luonnolliselle laille annetaan synonyyminä luonnonoikeus, luontaisoikeus.

Neljä seuraavaa lukua Lewis selittää ja pohtii luonnollista moraalilakia. Mikä on lain todellisuus, mitä lain takana on ja mitä se meille merkitsee. Minulle melko filosofista pohdintaan, josta en kykene tekemään omanlaisia johtopäätöksiä – oma ymmärrys tuntuu menevän solmuun, vaikka periaatteessa ymmärrän mitä Lewis selittääkin.

Etsin kirjaston kokoelmasta lisälukemista:

Sven Krohn: Jälkipaloja (Areopagus, 2018)
Juha Räikkä: Moraalin kanssa : esseitä hyvästä yhteiskunnasta (Unipress, 2004)
Terho Pursiainen: Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta (Kirjapaja, 2003)
Terho Pursiainen: Vihreä oikeudenmukaisuus (Kirjapaja, 1999)
Jaana Hallamaa: Yhdessä toimimisen etiikka (Gaudeamus, 2017)
Matti Häyry: Hyvä elämä ja oikea käytös : historiallinen johdatus moraalifilosofiaan (Yliopistopaino, 2002)
Martti Lindqvist: Hyvä, paha ja pyhä : kirja eloonjäämisestä (Otava, 2002)
Eero Ojanen: Hyvyyden yhteiskunta (Kirjapaja, 1999)
Eero Ojanen: Hyvyyden maailma (Kirjapaja, 2000)
Mikko Heikka: Vapaina ja tasavertaisina : ihmisoikeudet uskontojen näkökulmasta (Kirjapaja, 2014)
Kimmo Kääriäinen – Kati Niemelä – Kimmo Ketola: Moderni kirkkokansa : suomalaisten uskonnollisuus uudella vuosituhannella (Kirkon tutkimuskeskus, 2003)
Edward Westermarck: Kristinusko ja moraali (Otava, 1984)
Juha Pihkala – Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni : keskustelukirjeitä (Minerva, 2010)
Markku Ojanen: Uudistava usko (Perussanoma, 2011)
Petri Järveläinen: Kristinusko ja moraali (Suomalainen teologinen seura, 1994)
Kaisa Herne: Mitä oikeudenmukaisuus on? (Gaudeamus, 2012)

OSA 2
Mitä kristityt uskovat

Luku 1 Kilpailevat jumalakäsitykset

Jos olet kristitty, voit vapaasti ajatella, että kaikissa muissa uskonnoissa – omituisimmissakin – on ainakin jokin aavistus totuudesta” (s. 73)

Mutta kristitty ajattelee kyllä, että siinä missä kristinusko eroaa muista uskonnoista, kristinusko on oikeassa ja muut väärässä.” (s. 73)

Panteismi on uskonnonfilosofinen näkemys, jonka mukaan jumala on yhtä kuin maailmankaikkeus tai luonnon perusvoima (Tieteen termipankki)

He (panteistit) uskovat, että maailma melkein on jumala: jos maailma ei olisi, jumalaakaan ei olisi, ja kaikki mitä maailmassa on, on osa jumalaa.” (s. 75)

Heidän (kristittyjen) mukaansa Jumala keksi ja loi maailman, niin kuin ihminen luo maalauksen tai sävellyksen.”  (s. 75)

Luku 2 Sisällissota

Ateismi on näkemys, jonka mukaan jumaluuksia ei ole olemassa (Tieteen termipankki)

Martin Michael: Ateismi (Vastapaino, 2010)
Markku Ojanen: Ahdas ateismi (Perussanoma, 2011)
Timo Eskola: Ateismin sietämätön keveys : jumalankieltämisen heikoista perusteista (Uusi Tie, 2009)
Alister McGrath: Tätä on teologia (Kirjapaja, 2011)
Jussi K. Niemelä: Mitä uusateismi tarkoittaa? (Savukeidas, 2011)
Jari Kekäle ja Esko Murto: Narnia todellisuuden peilinä (Uusi Tie, 2005)

On turha vaatia, että uskonnon pitäisi olla yksinkertaista. Todellisuus ei nimittäin ole yksinkertaista.” (s. 79)

Todellisuus on usein toisenlaista kuin osaamme arvata. Siinä onkin yksi syy, miksi uskon, että kristinusko on totta. Se on uskonto, jonka sisältöä ei osaisi arvata.  Jos tarjoaisi meille juuri sellaista maailmankuvaa kuin olemme aina odottaneetkin, minusta tuntuisi, että se olisi oman mielikuvituksemme tuotetta. Mutta kristinuskopa ei olekaan meidän kuvitelmiemme mukaista. Se poikkeaa niistä juuri samalaisella omituisella tavalla kuin muukin todellisuus” (s. 81)

Luku 5 Käytännön johtopäätös

Kristus-elämä leviää kolmen tekijän avulla. Ne ovat kaste, usko ja se salaperäinen tapahtuma, jota eri kirkkokunnat nimittävät eri nimillä: joku ehtoolliseksi joku messuksi, joku leivänmurroksi.” (s. 104)

Kristitty ajattelee, että kaikki hänen hyvät tekonsa johtuvat siitä uudesta elämästä, jonka Kristus on antanut hänelle. Hän ei ajattele, että Jumala rakastaa meitä, koska olemme hyviä, vaan että Jumala tekee meistä hyviä, koska hän rakastaa meitä.” (s. 106)

OSA 3
Kristityn elämä

Luku 2 Kardinaalihyveet

Viisaus – terve käytännön järki, ihminen harkitsee tekojaan ja niiden seurauksia
Kohtuus – nautintoja sopivasti
Oikeudenmukaisuus – rehellisyys, vastavuoroisuusperiaate, totuudessa pysyminen, lupausten pitäminen
Urhoollisuus – rohkeutta kohdata vaaran, rohkeutta kestää kipua

Näiden hyveiden noudattaminen ei ole helppoa…

Luku 4 Seksuaalimoraali ja Luku 5 Kristillinen avioliitto

Näiden kahden luvun käsitysten kanssa olen ilmeisesti liberaalimpi kuin Lewis.  Toisaalta olen ehkä jäävikin puhumaan avioliitosta… itse olen elänyt 29 vuotta avoliitossa, enkä niitä syitä miksi emme ole menneet naimisiin tässä erittele…

Luku 9 Rakkaus – Luku 10 Toivo – Luku 11 & 12 Usko

Teologiset hyveet: usko, toivo ja rakkaus

Usko on kristillisten oppien totena pitämistä tai hyväksymistä.
Usko on kyky pitää kiinni järjen kerran hyväksymistä tosiasioista mielialojen vaihteluista huolimatta.

Kun luet hengellisistä kirjoista jonkin lauseen, josta et ymmärrä mitään, älä turhaan huolestu. Jätä se enempiä miettimättä. Jonakin päivänä, ehkä vuosien kuluttua, äkkiä ymmärrät mistä siinä oli kysymys.” (s. 200-201)

OSA 4
Enemmän kuin persoona: ensi askelet kolminaisuusopin ymmärtämiseen

Viimeisessä osassa on niin paljon asioita, joita en ensi lukemalla saa puettua sanoiksi tai löydä teksteistä juuri nyt minua puhuttelevia kohtia.

Tätä on kristinusko on kirja, joka ei yhdellä lukemisella avaudu. Luenko kirjan joskus uudelleen, ehkä. Ostanko kirjan itselleni, mahdollisesti.

C.S.  Lewis: Tätä on kristinusko, Kirjapaja, 3.p.  2012
suomentanut Marja Liljeqvist
(engl. alkuteos Mere Christianity, 1942, 1943, 1944, 1952)
Mistä hankittu: lainattu Kuortaneen kunnankirjasto

Kirjasta on kirjoitettu blogissa:

Sana papilta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti