maanantai 16. huhtikuuta 2018

Mun tarina - Lukuviikko - Kirjavinkki


Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jonka aikana kirjastot ja koulut ympäri Suomen juhlivat lukemista mm. erilaisilla tempauksilla ja tapahtumilla, kirjailijavierailuilla ja pidennetyillä aukioloajoilla. (Lukuviikko)

Myös kirjakaupat haluavat olla mukana lukuviikon markkinoinnissa, onhan lukeminen ja suomen kielen taito elintärkeä niin kirjakauppojen työntekijöille kuin asiakkaillekin.

Kirjabloggarit luonnollisesti haluavat olla mukana edistämässä lukutaitoa.  Niinpä minäkin halusin osallistua Oksan hyllyltä -kirjablogin haasteeseen Lukuviikon Mun tarina.

Valitsin kirjavinkiksi Linda Lay Shulerin romaanit, jotka hankin 1990-luvun alussa Suuri Suomalainen Kirjakerhosta. Kirjakerhojen kulta-aikana olin siis minäkin useamman kirjakerhon jäsen. Vuonna 1997 sain töitä kirjakaupasta ja sen myötä ostokäyttäytymiseni muuttui kirjakerho-ostoista kirjakauppaostoiksi.

Linda Lay Shuler (1910-2011) oli Amerikan alkuperäiskansojen tutkija sekä radio-, elokuva- ja TV-tuottaja. Hän julkaisi kolme romaania, joista kaksi on suomennettu.

Kirjojen tarina sijoittuu lounais-Amerikassa vuoden 1270 paikkeille. Anazasi-nainen Kwani karkotetaan klaanistaan sinisten silmiensä tähden. Kwanin äiti kertoo tyttärelleen salaisuuden, joka liittyy Kwanin silmien väriin. Kwanin tarina oli minulle parikymppiselle nuorella naiselle jotain niin lumoavaa, joka meni syvälle sieluuni.

Vain aurinko muistaa (She Who Remembers)

Kwani kuunteli.  Hän erotti kahinaa: jossain liikuttiin.  Samanaikaisesti yö vieri taivaanrannasta kuin tumma meri. Yölinnun väräjävä huuto kajahti heikkoina ja häipyi hiljaisuuteen.”  (s. 17)

Kuunnelkaa, kotkan klaanin kansa. Kuunnelkaa kaikki tervetulleet vieraamme. Kokopelli on keskellämme, hän joka saa ruo’on laulamaan ja tuo pyhän siemenen tullessaan, hän joka seurustelee jumalten kanssa. Hänellä on mukanaan nainen kaukaisesta klaanista, ja hän pyytää että hyväksyisimme tämän naisen keskuuteemme.” (s. 87)

Kokopelliä hän halusi ja tarvitsi… tämän käsivarsia, tämän ääntä, tämän aistillista kosketusta. Hän halusi nähdä tämän turkoosirimpsujen alta katsovat silmät, kuulla taas huilun laulavan sydäntä keventävästi. Hän kaipasi Kokopellin jännittäviä mysteerejä ja sitä sielua tyydyttävää turvallisuuden tunnetta, jonka hänen läheisyytensä sai aikaan.” (s. 180)

Mikä Kwanista tuli uudessa klaanissa, tuliko hänestä Kokopellin puoliso vai tapahtuiko jotain Kokopellin poissaollessa…. Ensimmäinen kirjan kirjan loppu jättää tarinan kiehtovan salaperäiseksi, miten käy klaanilaisten?

Kun kotka kutsuu 1-2 (The Voice of  the Eagle)

Kwanin tarinaa jatkuu. Kuka on hänen puolisonsa ja kuka on hänen lapsensa isä…

Kwani sormeili kaulanauhansa  kampasimpukkariipusta hakien lohdutusta. Hän sulki silmänsä ja muisteli Auringon taloa kukkulan laella, ja paikkaa jossa Vanha Rouva oli nimittänyt hänet seuraajakseen.” (s. 98)

Aamu oli valjennut kirkkaana ja viileänä, ja tuulenvire toi mukanaan kaukaisten vuorten tuoksuja. Oli jänisjahtien, siementen keruun, metsästyksen, kosiskelun ja naisten esittämien tanssien aika.” (s. 198)

Iltanuotio loimusi sisäpihalla. Kuunainen ei ollut vielä ilmestynyt, mutta esi-isien leiritulet polttivat reikiä sysimustaan taivaaseen.” (s .321)

Toinen Kwanin lapsista joutuu toisen klaanin sieppaamaksi – saavatko he pojan takaisin?  Maaäiti ottaa Muistajanaisen syleilyynsä….  Toinen kirja päättyy koskettavasti.

Linda Lay Shuler kirjoitti vielä kolmannenkin romaanin, Let the Drum Speak (1996).  Pitäisikin tämä kirja ostaa ja lukea myös.

Linda Lay Shuler: Vain aurinko muistaa, Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1990
Kannen piirros: Mikael Paajanen
Suomentanut Minna Lehtonen
(engl. alkuteos She Who Remembers, 1988)
Mistä hankittu: ostettu Suuri Suomalainen Kirjakerhosta

Linda Lay Shuler: Kun kotka kutsuu 1-2, Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1993
Kannen kuva: Deborah Jones
Typografia: Marjatta Saastamoinen
Suomentanut Merja Luoma
(engl. alkuteos The Voice of the Eagle)
Mistä hankittu: ostettu Suuri Suomalainen Kirjakerhosta


1 kommentti:

  1. En ole itse koskaan kuulunut kirjakerhoon, mutta muistan kyllä kuinka äitini oli aikoinaan innokas kerhojäsen ja sitä kautta käännöskirjallisuutta tuli kotimme kirjahyllyyn tasaiseen tahtiin. Hieno asia siihen aikaan. Kiitos sinulle osallistumisesta haasteeseen!

    VastaaPoista