maanantai 7. elokuuta 2017

Risto Kormilainen - runoteokset 1990-luvulta

Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta 1990-luvulla: Tähän lähelle, käden kosketukseen (1992), Gospel: Runoja (1995), Ensimmäisen polven maanomistaja : runoja, proosarunoja (1996) ja Sylipainia Jumalan kanssa (1997).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Tähän lähelle, käden kosketukseen

Takakannen tekstissä sanotaan: ”Risto Kormilainen kirjoittaa uudessa kokoelmassaan hellästi ja eläytyen ihmisestä ja Jumalan maailmasta, luomakunnasta.”

Tämän teoksen runot kuvaavat perinteisemmin uskoa ja kristillisyyttä kuin aikaisemmat Kormilaisen runoteokset. Minua henkilökohtaisesti koskettivat juuri nyt seuraavat runot: 

Kuljen huhtikuista joen rantaa.
Kivet rakastavat toisiaan
ja minua
          minua joka syötän niille aamua.
Veden rajassa tyhjä simpukankuori.
Kristus on noussut ylös.

***
Sinä Mestari opetit rukoilemaan
lausumaan jokapäiväisen leivän ääneen
anna meille
anna meille meidän jokapäiväinen leipämme anna
ruumiisamme koskettaa silloin aika
                                              ja iankaikkisuus
                        yli maan yli mustan mullan
                        joksi me muutumme yli kuhilaiden kuiskeen
                        yli veteen kietoutuneen alastoman maan.
Anna meille jokapäiväinen koti perhe
ystävät leivinuuni jauho ylösnousemuksen humu
pala ikkunaa iäisyyteen
0jennettu käsi kuin muisto.

Leivän tie on elämän tie.

***
Usko ei jätä rauhaan ihmistä.
Se tempaa mukaansa
kuin valo vaikka silmät kiinni.
Niin kuin tuli tarttuu kuivaan metsään
niin kuin potilas tarttuu terapeuttiin
niin kuin usko tempautuu pilviin porraspäästä
sielun mustaan aukkoon.

***
Joka ilta
hän kattoi
                    kaksi kuppia
                     yksinäisyytensä pöydälle.
Vierasvara
                enkelille.

Gospel: Runoja

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… konkreettisista havainnoista syntyvät tiiviit runot kuvaavat syrjäisemmän maaseudun maisemaa ja ihmistä yllättävästi ja lähes aistittavasti. Pieniin runoihin kätkeytyy lämpöä, huumoria ja vapauttavaa naurua, mikä tekee köyhyydestäkin rikasta.”

Tämän teoksen runot ovat filosofista pohdintaa, osittain aforismejakin. Minun suosikkejani ovat:

Kapea polku postilaatikolle.
Elämäntie.

***

Pihalla synkkä kuusi seisoo
syli levällään.
Tuuli on tuonut tähden
sen latvaan lepäämään;
                      vanhan toverin vuosien takaa.

***

Halpamaista valittaa runokirjan hintaa.
Hävetkää.
Leipäkin voi olla kova kuin kivi.
Huono päänalunen kaikki tyynni.

***

Tuohus valvoo liturgiaan osallistuvia,
kumartaa nöyrästi
                  jokaiselle ohikulkijalle
                  jää värisemään
                 jokaisesta kohtaamisesta.
Ikonostaasi
                kääntyy ympäri
                kuin nukkuva kohti toisia kasvoja
                kohti ikuisuutta.

Ensimmäisen polven maanomistaja; runoja, proosarunoja

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…. juurevan-leikkisä runoteos maaseutumaisemasta, sukupolvista, syntymästä ja kuolemasta sekä perheen arjesta. Taivas on totta, tuuli ja puu ovat osa ruumiillisuutta, luonto saa ihmisen piirteitä. Näennäisen pieni runo avaa suuria kaaria.”

Näissä runoissa huokuu maanläheisyys ja ihmisen kaipuu ja syvä rakkaus.

Mänty on armottomampi kuin kuusi.
                  Se seisoo kuin sfinksi paikallaan
                 välittämättä minusta mitään
                 antamatta sateen suojaa
                lausumatta edes osanottoaan.
Kuusi sen sijaan levittää siipensä
               kuin taivaan enkeli suojaksi
               tarjoaa yösijan kuin laupias samarialainen
               lausuu huojuvan osanottonsa
peittelee hyvin.

***

Työnnän varovasti käteni tyynyllesi.
Olet mennyt.
              Aamu on huoneessa.
              Tuoksusi.
              En avaa verhoja
etten menettäisi kuvaasi.

Sylipainia Jumalan kanssa

Eräänlaista vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Ihmisen Jumala
Ahdistetun Jumala.
Sinun Jumalasi.
Rukoiltavissa oleva Jumala.
Tavattavissa oleva Jumala.
Usko on unennäkemistä ja viipymistä laiturilla
vaikka tietäisi ettei laiva koskaan saavu.
Jumala nousee
avaa kätensä
ja sulkee minut syliinsä.
Sinun Jumalasi.

***

Rakas Jumala,
niin minusta on luontevaa sanoa Sinulle
vaikka en tiedä minkälaista uskon pitäisi olla.
Jotkut sanovat halleluja,
jotkut kehottavat että huokaile vain.
Eikä minusta ole kumpaankaan.
Kunhan hengittelen.
Harjoittelen Sinun läheisyyttäsi.
Haluan purkaa sydäntäni
jotenkin vain
       ja elämä tuntuu helpommalta
vaikka et ilmestykään siihen vaikeaan hetkeen
ja simsalabim: kaikki ongelma ovat poissa.
Ei.
Sytytän kynttilän.
Sinulle ja itselleni.
Liekki on hauras, levoton.
Värähdellen palaa.
Riittää että

            olet kotona, rakas Jumala.


Risto Kormilainen: Tähän lähelle, käden kosketukseen, Herättäjä-Yhdistys, 1992
Kansi: Kaarina Järvi
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Gospel: Runoja, Herättäjä-Yhdistys, 1995
Kansi: Tapani Järveläinen
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Ensimmäisen polven maanomistaja: runoja, proosarunoja, TAI-teos, 1996
Mistä hankittu: lainattu kaukolainana Varastokirjastosta

Risto Kormilainen: Sylipainia Jumalan kanssa, Kirjaneliö, 1997
Kansi: Liisa Heikkilä-Palo
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto





2 kommenttia: