tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämän värit: runoja elämästä

Tämänkin runoteoksen poimin sattumalta kirjaston runohyllystä. Erja Paanasen Elämän värit on omakustanne Books on Domain -painatuksena. Avoimin mielin lueskelen näitä omakustanteita, joista toisinaan tulee vastaa runohelmiä.

Runokirjassa on kauniita kuvia, mutta runojen fontti on minun lukuelämykselle liian koukeroista. Pidän enemmän selkeistä fonteista, jotka eivät vie huomiota runon sanomalta.

Paajasen luontorunot ovat herkkiä ja lempeitä.  Kävelyretket luonnossa koiran kanssa saavat minut ikävöimään edesmenneitä koiriamme.... niitä syksyisiä metsäretkiä...

Satumetsän runoutta löytyy Metsän peikko -runosta.

Luontorunojen jälkeen Paajanen runoilee ihmisyydestä, rakkaudesta, surusta ja ikävästä. Osassa runoissa on lempeää haikeutta, mutta kaikenkaikkiiaan Paajasen runot ovat hyvin elämänmyönteisiä - näitäkin lempeitä runoja tarvitsen elämääni, kun on seesteinen ja rauhallinen hetki.

Hän julkaissut myös toisen runoteoksen Elonhelmiä (BoD, 2015). Saatanpa tämänkin jossain vaiheessa kaukolainata omaan kirjastoon.

Erja Paajanen: Elämän värit: runoja elämästä, BoD, 2013
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Hengellisiä runoja

Kauhavan kirjastosta lainasin jokin aika sitten läjän hengellisiä runokirjoja. Nämä Urpo Hyrskyn Hengellisiä runoja -vihkoset ovat jo jonkin aikaa olleet odottamassa runolukuhetkeä. Tänään, lokakuisena sunnuntaina on aika syventyä näihin raamatullisiin melko pitkiinkiin runoihin.

Hengellisiä runoja ja Hengellisiä runoja: valoa arkeen -runovihkoset ovat Raamatun kertomuksiin pohjautuvia runoja kuten Opetuslapset myrskyssä, Laupias samarialainen, Tuhlaajapoika, Daavid ja Goljat - tuttuja Raamatun kohtia..

Hengellisiä runoja -vihkosessa on enemmän uskovaisen henkilön pohdintaa kun taas Hengellisiä runoja: valoa arkeen sisältää Raamatun kertomuksia. Kummassakin runoteoksessa on aika vanhahtava runotyyli, mutta se sopii näihin runoihin ja tekevät niistä "Sanan läheiset".  Toki näissä runoissa kuvastuu se paatoksellisuus myöskin, mitä välillä kavahdan.

Runot ovat niin pitkiä, mutta poimin yhden säkeen minua koskettavista runoista:

"Hän puhuu, minä kuuntelen vaieten.
Ovat sanasi totta, vastaan vavahtaen.
Herra purkaa elämäni filminauhaa.
Se on kuin meri aaltoineeen allani pauhaa."

Ote runosta: Vieras sydämen ovella



Urpo Hyrsky: Hengellisiä runoja, omakustanne, 1978
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Urpo Hyrsky: Hengellisiä runoja: valoa arkeen, omakustanne, 1980
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto




Säteen aavistus

Jaana Honkasen Säteen aavistus -runoteos löytyi kirjaston runohyllystä sattumalta. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Kuiskiva puu -runoteos (omakustannus, 2008). Saatanpa tuonkin runokirjan kaukolainata myöhemmin.  Omakustanne on myös Säteen aavistus -teoskin, jossa on tanka- ja haikurunoja.

Jaana Honkanen kirjoittaa:

"Runoissani pilkahtaa valo, sillä tarvitsemme sitä elämäämme. Emme jaksa vaeltaa hämärässä tai pimeydessä. Valo on elämää. Joskus elämä pisaroi valonsäteinä ja joskus se viipyy puun oksalla aavistuksena..... Elämämme vaikeudet eivät jätä meitä pimeyteen, vaan silloinkin voimme nähdä valon, aluksi vain aavistaen sen."

Honkasen tanka- ja haikurunot luovat mielenrauhaa luonnon äärellä. Jokaisen runon kohdalla haluan pysähtyä, maistella sanoja ja niiden merkitystä rivien välissä.

Erityisesti tänään minua koskettavat nämä runot:

Ilta pimenee
Taivaan tähdet syttyvät
Avautuu portti
Kynttilälyhdyn kajo
valaisee askeleita



*****


Heittäydyn virtaan
elämää pulppuavaan
Sen pyörteet vievät
Kuohuvan kosken jälkeen
tyyntynyt tumma vesi


*****


Tahdon seisoa 
vakaana ja vahvana
peruskalliolla
Sydämeni särkyneet
palaset uppottavat


****

Sade rummuttaa
salaisuutensa julki
kun katson lasin
lävitse pisaroiden
vanaa niin kuin rukousta


Jaana Honkanen: Säteen aavistus, Jaana Honkanen, 2014
Kansi: Kristjan Gabral
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Franciscus - uuden ajan paavi

Kristina Kappelinin kirja paavi Franciscuksesta on eräänlainen elämäkerrallinen matkakertomus argentiinalaisen Jorge Bergoglion kasvuvuosista arkkipiispaksi Argentiinassa ja sieltä kohti paaviutta.  Mielenkiintoisen sävyn  kirjaan antaa se, miten toimittaja Kappelin kohtaa paavin ruotsinargentiinalaisen Carlosin kautta.

Kristina Kappelin on ruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on erikoistunut Vatikaaniin ja katoliseen kirkkoon, mutta seuraa laajasti myös italialaista yhteiskuntaa ja elämää. Kappelin asuu Roomassa.

En ole aikaisemmin lukenut paaveista kirjoja, enkä oikeastaan katolisuudestakaan, vaikka sekin uskontona kiinnostaa.  Tämän kirjan valitsin, kun se oli yksi Kirjapajan Herättäjuhlatarjouskirjoista.
Kirja oli mukava lukea - joskus elämäkerrat ovat melko uuvuttavaa luettavaa.  Liian paljon pikkutietoja. Tämä ei ollut sellainen kirja.

Argentiina on minulle melko vieras maa, vaikka minulla on ollut kirjekaveri sieltäkin maasta ja olemme vieläkin Facebook-kavereita.  Kirja kuvaa argentiinalaista uskon elämää, joka on hyvin erilaista mihin pohjoismaalaisena luterilaisena on tottunut. 

En myöskään tiennyt (tai ollut pannut merkille), että Jorge Mario Bergoglio on ensimmäinen Latinalaisen Amerikan paavi ja toisekseen, että hän on myös jesuiitta.  Jesuiitoista olen vain lukenut romaaneissa, joissa ne on usein kuvattu ilkeämielisiksi. 

Franciscuksen tarinan ohessa kerrotaan myös Carlos Lunan tarina ja se miten hän ja Jorge Bergoglio kohtasivat nuoruudessa ja nyt myöhemmin Roomassa.

Paavin monimutkainen (poliittinen) valinta hämmästyttää ja kiitos monien elokuvien, on käsitykseni siitä hyvin mystinen - kieroilua, keinottelua, taktikointia. 

Paavi Franciscuksen kanta pedofiliaan, ympäristökysymyksiin, erilaisiin konflikteihin tulevat esille, mutta ei yksi paavi voi (halua) kaikkea muuttaa....  aika näyttää mihin katolinen kirkko menee Paavi Franciscuksen ajan jälkeen. 

Kirja saa ajattelemaan maailman vaikeita asioita - ja tuntemaan itsensä niin pieneksi... ja onneksi saan olla  tavallinen hapuileva uskovainen, jonka ei tarvitse antaa virallisia lausuntoja.... 

Kristina Kappelin: Franciscus - uuden ajan paavi, Kirjapaja, 2017
Kansi: Marjaana Virta
Suomennos: Mirja Hovila
(ruots. alkuteos Påven som kom ner på jorden, 2016)
Mistä hankittu: lainattu Kuortaneen kunnankirjasto











Elä ihmeessä! Kirja naiselle

Hilkka Olkinuoran kirja Elä ihmeessä! Kirja naiselle on tehty hauskasti viikkomuotoon - maanantaista sunnuntaihin.  Eletetään elämää päivä kerrallaan. 

Maanantaina saa aloittaa omasta minästä - itsetunnosta, elämän tunteista.

Tiistaina mennään ajan myötä ruumiin ja sielun iloon - rakkauteen, onneen ja mielihyvään.

Keskiviikkona ollaan saatavilla, käydään erilaisia tunteita läpi, vaikeitakin.

Torstaina mietitään työtä ja jaksamista.

Perjantaina pysähdytään elämän äärelle.

Lauantaina ollaan muutosten matkalla kohti päämääriä.

Sunnuntaina on aikaa ystävyydelle ja armolle.


Hilkka Olkinuora: Elä ihmeessä! Kirja naiselle!, Helmi Kustannus, 2008
Kuvitus ja kansikuva: Ulrika Ylioja
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupungikirjasto

Elä ihmeessä! -kirjasta on blogissaan:

INAhdus

Levollisuuden kirja

Carita ja Tommy Hellstenin Levollisuuden kirja on vuoropuhelua hiljaisuudesta, kuuntelemisesta ja luottamuksesta.  Kirjan esipuheessa he kertovat:
"Olemme kirjoittaneet tekstit kumpikin itsenäisesti, yrittämättä millään tavoin kontrolloida toisen kirjoittamaa. ... Kummankin persoona ja näkökulma ilmiöihin on niin omanlaisensa, että syntyy erilaisia tekstejä, jotka täydentävät toisiaan."

Tämä on toinen kirja minkä luen Caritan kirjoittamana - muutaman Tommyn kirjan olen lukenut myös, joista kirjoittelen myöhemmin.

Tämäkin kirja tuntui ensimmäisellä lukukerralla tulevan liian lähelle. En halua käsitellä näitä kirjassa käytäviä asioita - ne tekevät liian kipeää. Kirja onkin lojunut blogipostattavien pinossa jo tovin.  Tänään kun kirjaa selailen , jokainen teksti tuntuukin lohduttavalta.  Vasta nyt tunnen kirjan myötä levollisuuden juuri tässä hetkessä.

Ensimmäisessä tekstissä puhutaan egosta, jollaista en tiennyt omaavani. Seuraavassa tekstissä kerrotaan kuopasta, johon voi pudota yhä uudestaan ja uudestaan. Sieltä omasta kuopastani minäkin olen jälleen nousemassa ylöspäin kohti armollista Jumalaa.  Sama teema jatkuu seuraavissa teksteissä - kärsimyksestä, sen hyväksymisestä ja mahdollisuudesta jonain päivänä voin kiertää sen syvän kuopan.

Miten lähelle kipujani mennään mitättömyyden ja avuttomuuden äärellä. Olen lähellä murskautumista.  Minä en voi täysin valita mitä minulle tänään tapahtuu, mutta saan valita miten siihen suhtaudun ja kenellä avulla tästä selviän.

Alan jälleen löytää ne onnenmuruset tästä hetkestä, tästä elämästä.

Carita kirjoittaa:
"Syntymisellämme tähän maailmaan on tarkoitus, tietty tehtävä ja merkitys. Koko elämän ajan muovaudumme ja muokkaudumme tarkoituksemme mukaiseksi persoonallisuudeksi." (s. 56)

"Kun tulemme tietoiseksi tästä uudesta elämän ulottovuudesta, tulemme tietoiseksi myös omasta identiteetistämme. Ne ovat kotoisin samalta seudulta. Tämä tietoiseksi tuleminen synnyttää pyhän huolettomuuden. Se puolestaan synnyttää uuden, yllättävän ja pyhän ilon - elämänilon. Multaan vaipuinen ei ollutkaan hautaus, vaan istutus."  (s. 85)

Carita ja Tommy Hellsten: Levollisuuden kirja, Kirjapaja, 2013
Carita Hellstenin teksti suomentanut Sirpa Hietanen
Ulkoasu: Petri Kovács
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Levollisuuden kirjasta on kirjoittanut myös blogissaan:

Kirjojen keskellä


Kasvokkain

Maija Nyman kirjoittaa Kasvoikkain -teoksen esipuheessa:

"Tämä kirja on syntynyt todellisten arkikohtaamisten pohjalta. Mielikuvat, tunnelmat ja kokemukset, joita nuo kohtaamiset herättivät, muotoituivat ensin kolumneiksi Askel-lehteen ja ilmestyvät nyt kirjana."

"Haluan haastaa sinua havainnoimaan enemmän kuin mitä yhdellä silmäyksellä voi tavoittaa."

"Vuosien kuluessa voin nähdä Luojanikin uudessa valossa. Joskus näkymä sokaisee kirkkaudellaan, toisinaan kohtaan hänet lempeässä hämärässä. Pimeydessäkin hän on."

Kirjan lyhyet kertomukset erilaisten naisten kohtaamisista antavat minulle sitä henkistä voimavaraa ja ajattelemisen aihetta naisena olemisesta.  Ehkä minäkin jälleen luotan itseeni, uskon tähän mitä teen ja mitä osaan, mutta osaan olla myös itselleni armollinen. Hyväksyn joidenkin taitojen vajavaisuuden ja käytän näitä lahjoja sen mukaan kuin parhaiten osaan - hiukan pilke silmäkulmassakin, ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa.

Luulenpa että, hyvin moni meistä tunnistaa Arjen menoa ja pyhyyden läsnäoloa kertomuksen runoilija-Anna-Marin. Hän on yksi minun hengellisen runouden suosikkirunoilijoista.

Hymyn huulille saa Maija Nymanin oma kertomus poikansa hiustenvärjäyksestä - minullakin on tällä hetkellä punertavan väriseksi hiuksen värjännyt 17 vuottaan lähestyvä poika.

Näiden kertomusten myötä toivottavasti ymmärrän paremmin myös toisia ihmisiä, heidän valintojaan. 

Löydän tälläisia naisia lähipiiristäni iloineen ja suruineen. Olen kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta omalla elämänpolullani.

Maija Nyman: Kasvokkain, Kirjapaja, 2001
Kansi: Anne-Mari Paakkari
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Nainen nelissä-viisissäkymmenissä

Pirkko Lahti, Sirpa Lehmuskoski ja Tuula Salmi ovat kirjoittaneet kirjan neli-viiskymppisten naisten elämäntaidosta, gynekologiasta sekä seksuaalisuudesta.

Nainen nelissä-viisissäkymmenissä -teoksessa Pirkko Lahti pohtii mitä muutoksia tämä ikä tuo naisen elämään.
"Keski-iässä ihminen useinkin tuntee itsensä niin hyvin, että uskaltaa sanoa ei, olla eri mieltä ja muodostaa oman mielipiteensä. Onneksi. Hän on oppinut itsetuntemusta eikä koe menettävänsä enää niin paljon ollessaan oma itsensä." (s. 20)

Kirjassa puhutaan luonnollisesti vaihdevuosista, joiden kohderyhmä en ihan vielä ole. Ehkä muutaman vuoden päästä palaan tämän kirjan äärelle uudestaan.

"Keski-ikä on luovaa kautta. Monia asioita rohkenee yrittää, kun ei ehkä enää tarvitse olla niin hyvä. Voi "tehdä itselleen", nauttia osaamisestaan. Uusien alueiden valloittaminen on palkitsevaa, jos ei heti niin taidon lisäännyttyä. Kyky oivaltaa, että osaa, on parhaimpia palautteita ihmiselle itselleen." (s. 56)

Tuula Salmi käsittelee naisen hormonaalisia muutoksia 40-50 vuoden iässä.  Hän käy läpi myös gynekologisia sairauksia, jotka ovat yleisempiä yli nelikymppisillä.  Osa asioista tuntuu vielä sellaisilta mitkä ovat edessä - toivottavasti saisin elää mahdollisimman terveellistä elämää...

Sirpa Lehmuskoski kirjoittaa seksuaalisuudesta. Millaisia seksuaalisia muutoksia neli-viiskymppinen nainen kokee ja miten ne näkyvät esimerkiksi parisuhteessa.

Tämä kirja ei aivan ollut sellaista mitä juuri tällä hetkellä haen - henkistä voimavaraa.  Kirjassa oli enemmänkin fysiologisia asioita. Tulikin moni kappale vain selattua ja harpattua yli - ei koske nyt minua.  Ja ehkä tämä on hiukan "vanhanaikaisesti" kirjoittetu ysäkirja näin 2010-luvulla luettuna.

Pirkko Lahti - Sirpa Lehmusoksa - Tuula Salmi: Nainen nelissä-viisissäkymmenissä, WSOY, 1990
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Tasapainossa: Usko ja elämä

Kesän aikana luin Eero Junkkaalan kirjan Tasapainossa: usko ja elämä. Eero Junkkaala on teologian tohtori. Hän toimii raamattukouluttajana ja on laajasti tunnettu vaikuttaja kirkollisella kentällä.

Tasapainossa: usko ja elämä -teoksessa pohditaan uskoa ja elämää eri näkökulmista. Kirjan pyrkimyksenä on hahmottaa tietä terveeseen uskoon ja auttaa kristittyä karttamaan joitain turhia harha-askeleita. Kirjassa käsitellään myös Jumalan olemassaoloa ja sitä, miksi juuri kristinusko on oikea uskonto.

Kirja on jaettu viiteen osaan: Jumalan olemassaolo, Kristinusko ja muut uskonnot, Uskomme perustuksia, Kristittynä arjessa ja Hengellinen kasvu.   Kolme ensimmäistä kappaletta perustelevat miksi uskoa Jumalaan, Jeesuksen ja Pyhään Henkeen. Miten kristinusko eroaa muista uskonnoista ja miksi Raamattu on kristinuskon perusta.

Kaksi viimeistä kappaletta: Kristittynä arjessa ja Hengellinen kasvu ovat minulle tärkeimmät osiot. Ne antavat omaan uskonelämääni pohdittavaa.
Pitäisikö kaikkia rakastaa?  Voinko kristittynä rakastaa jokaista ihmistä? Mitä se rakkaus oikein on? Rakastavaisten rakkautta? Lähimmäisenrakkautta? Ymmärtäväistä rakkautta? Anteeksiannon rakkautta? Kenelle minä pystyn tai haluan sanoa: Minä rakastan sinua.

Kristillinen rakkaus ja läsnäolo ovat jo todistusta, mutta tarvitaan myös rohkeutta kutsua ihmisiä kirkkoon ja antaa heille Jumalan sanaa heidän omalla kielellään” (s. 77)

Kristinuskon kenttä on erilaisine suuntauksineen melkoinen sekahedelmäsoppa. Minut on kastettu evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. Jossain vaiheessa mietin ortodoksista kirkkoa, mutta en sitten kuitenkaan ole virallisesti vaihtanut kirkkoa.  Katolisuuskin on jonkin verran kiinnostanut, mutta en ole koskaan harkinnut, että haluaisinko katolilaiseksi. Olen hiukan varuillani kristillisissä yhteisöissä ja herätysliikkeissä – ehkä vielä etsin omaa paikkaani tai se on monessa paikassa…

”Kristitty kohtaa myös asioita, joita toiset uskovat pitävät syntinä ja toiset eivät pidä. Ne voivat vaihdella eri aikakausina ja ne ovat erilaisia eri kulttuureissa. Niitä on tapana kutsua ns. ehdonvallan asioiksi tai adiaforakysymyksiksi. ” (s. 87) Mitä tarkoittaa ehdonvallan asiat eli adiafora ei kyllä kirkon sivun tekstistä selventynyt – liian monimutkaisesti kirjoitettu tällaiselle alkutaipaleen uskovalle.
Jumala on antanut ihmiselle järjen, ja siksi sitä saa käyttää…. Kristitty haluaa kulkea Jumalan tahdon tietä ja rukoilee johdatusta ratkaisuihin.  Jokaisessa elämänsä käänteessä hän ei toimi Jumalan tahtomalla tavalla. Hän tekee syntiä ja huonoja ratkaisuja. Raamatussa on kuitenkin lupauksia siitä, että Jumala johdattaa rukoillen kulkevaa” (s. 89)

Aina ei tietenkään ole helppo tietää, mikä vaihtoehto on paras. Silloin voi kokeilla toista neuvoa: kuuntele tunteitasi. On sanottu, että oikealla tiellä sisäinen rauha lisääntyy.” (s. 89)

Keskustele hyvien ystävien kanssa eri vaihtoehdoista…. Niistä voi olla jotain hyötyä, mutta lopulliseen ratkaisuun on kuitenkin kuunneltava oman sydämensä ääntä.” (s. 89)

…Jumalan sana voi vahvistaa ja tukea johdatusta ja olla joskus piste iin päälle varmistamassa oikeaksi ajateltua tietä.” (s.  92)

…Jeesus on minun Vapahtajani, joka antaa minun syntini anteeksi, se edellyttää henkilökohtaista suhdetta häneen.”  (s. 100)

Raamatusta tulee kirja, josta ammentaa hengellistä ravintoa.

Havahdun huomaamaan, että parhaatkin pyrkimykseni ja motiivini ovat synnin tahraamia. En löydä sydämestäni sellaista uskoa, jonka toivoisin siellä olevan. Näistä syistä tarvitsen alati Jeesusta syntieni anteeksiantajaksi.” (s. 101)

Me emme tee hyviä tekoja, jotta pelastuisimme, vaan koska olemme pelastetut. Niillä ei ansaita mitään, mutta ne ovat kiitosta siitä, mitä meidän puolestamme on tehty. ” (s. 102)

Jumala on varustanut jokaisen kristityn kullekin sopivalla määrällä armolahjoja. Armolahjatonta kristittyä ei ole. Eri asia on, että läheskään jokainen ei ole tietoinen lahjoistaan, eivätkä kaikki ole laittaneet niitä käyttöön.” (s. 106)

Suostuminen syntiseksi ja keskeneräiseksi avaa tien armon ymmärtämiseen. Oman sisäisen mahdottomuutensa oivaltaminen synnyttää kristityssä epätoivoa, mutta juuri siitä avautuvat uudet mahdollisuudet” (s. 110)

Epäilysten pimeä yö on monille Jumalan ihmisille tuttu. Se on eri asia kuin epäusko. Epäuskolla tarkoitamme uskon kieltämistä tai siitä luopumista. Epäilykset sen sijaan voivat olla joko älyllisiä pohdintoja tai sisäistä epävarmuutta itsestä tai Jumalan mahdollisuuksista, jopa Jumalan olemassaolosta.” (s. 114)

Jonkun tasapaino voi olla toisen epätasapaino. Joku saa rohkaisua kehotuksesta rukoilla ja tutkia Raamattua enemmän, toinen kokee sen ahdistavan vaatimuksena ja lisätaakkana. Joku haluaisin paljon tarkemmin määriteltyjä opillisia rajoja, toiselle tiukka dogmatiikka on kiristävä panta pään ympärillä. Meitä kuljetetaan erilaisia teitä.” (s. 120)

Eero Junkkaala: Tasapainossa: usko ja elämä, Perussanoma, 2016
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Kirjasta on hyvä arvostelu sivulla Kaija ja Reijo Telarannan kotisivut


perjantai 6. lokakuuta 2017

Nyt aamu tulee useammin


Eva Kleman on Pelastusarmeijan upseeri. Hän johti miehensä kanssa Pelastusarmeijan työtä Suomessa ja Virossa 2013-2016. Heinäkuussa 2016 he muuttivat Ruotsiin ja johtavat tällä hetkellä Pelastusarmeijan työtä Ruotsissa ja Latviassa.

Nyt aamu tulee useammin on hänen toinen suomeksi käännetty hartauskirjansa.  Omin silmin on julkaistu 2014 Päivän kustantamana.   Näyttäisi siltä että kolmaskin kirja olisti tulossa...

Christina Kjellgrenin  herkät akvarellit kaunistavat kirjan sivuilla lukuhetkiä.

Eva Klemanin  sivunmittaiset tekstit ovat lohduttavia. Hän kertoo elämästään ja Pelastusarmeijatyöstä - Jumalan Sanasta.

Eva Kleman: Nyt aamu tulee useammin, Päivä, 2015
Kansi: Marko Soini
Kannen kuva: Christina Kjellgren
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Sadetta ja siunauksia: pyhiinvaellus Walesissa


Liisa Seppänen on mikkeliläinen teologi ja tietokirjailija. Hän on perehtynyt kelttiläiseen kristillisyyteen  ja järjestänyt pyhiinvaellusmatkoja Britanniaan.  Hän on kirjoittanut myös kirjan Kelttiläisillä poluilla: kohtaamisia pyhimysten kanssa (Kirjapaja, 2008). Tämä kirja täytynee lainata kirjastosta myöhemmin.

Pyhiinvaellus on yksi haaveistani - Santiago de Compostela on luonnollisesti se minne joskus haluaisin päästä vaeltamaan.  Pyhiinvaellusretki Suomessa olisi tällä hetkellä realistisempi ja ehkä hyvä olisi aloitella tälläistä vaeltamista ensin kotimaassa.

Sadetta ja siunauksia on mielenkiintoinen nojatuolimatka Walesin maisemiin ja sen alueen pyhiin legendoihin. Kirjassa kuvataan realistisesti millaista on tehdä pyhiinvaellusta - kulkeminen paikasta toiseen ei ole mitään sunnuntaikävelyä.

Walesin historia ja pyhimykset ovat vieraampia minulle kuin Englannin ja Skotlannin. Skotlannista olen aina ollut kiinnostunut, mutta tämän kirjan myötä  haluan tietää Walesista enemmänkin.
Suomenkielistä tietokirjallisuutta pelkästään Walesista ei taida olla....

Liisa Seppänen: Sadetta ja siunauksia: pyhiinvaellus Walesissa, Kirjapaja, 2017
Kansi: Marjaana Virta
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


Hengen soturi: sielun muotokuvia II


Hengen soturi: sielun muotokuvia II on samankaltainen teos kuin Sielun muotokuvia. Kauniit, koskettavat ja jopa hätkähdyttävät sielun muotokuvat ovat sellaista henkisyyttä, missä ei ole pahuutta. Sielun kuvien tulkinnat, tarinat ihmisestä/ihmisistä kertovat heidän elämäntarinaansa - elettyjäkin elämiä, vanhojen sielujen perintöä.  Kuten aikaisemmassa blogipostauksessani olen sanonut, että en varsinaisesti usko jälleensyntymiseen, mutta jollakin tavoin nämä tarinat kiehtovat. Ne antavat jonkilaista sielun taide-elämystä ja positiivista voimaa ja lohdutusta.

Kaija Juurikkala: Hengen soturi: sielun muotokuvia II, MyFilm, 2012
Maalaukset: Kaija Juurikkala
Mistä hankittu: lainattu Kuortaneen kunnankirjasto

Kuka olen

Keväällä olen tästä kirjasta kirjoittanut lyhyen muistiinpanon ja muistin sen vasta nyt, kun aloitin kirjoittamaan blogiin Kaija Juurikkalan toisesta lukemastani kirjasta.  Tässä siis loppukevään ajatuksiani:

Toukokuun lopussa löysin kirjastosta sattumalta Kaija Juurikkalan Sielun muotokuvia -teoksen. Tuon kirjan myötä heräsi kiinnostus Juurikkalan muihinkin teoksiin. Lainasin Sielun muotokuvia II :Hengen soturi ja Kuka olen.

Kuka olen -teos kuvaa päiväkirjamaisesti Kaija Juurikkalan elämää hiukan ennen hänen äitinsä kuolemaa ja siitä noin vuoden eteenpäin.

Kirjassa ei ole perinteisiä päiväkirjamerkintöjä, vaan enemmänkin tajunnanvirtamaista elämänkuvaa – nykyisyyttä ja menneisyyttä.

Kaija Juurikkala kuvaa lyhyissä teksteissään omaan arkeaan perheensä parissa, taiteilijan elämäänsä ja erityisesti suhdettansa äitiinsä ja sen kautta myös isäänsä.
Hän käy läpi tuntemuksiaan fyysisestikin sydämensä kautta, peläten sairastuvansa.  Tuskaillen ottaako yhteyttä lääkäriin.


Kaija Juurikkala: Kuka olen, MyFilm, 2017
Kannen maalaus: Kaija Juurikkala
Mistä hankittu: lainattu Töysän kirjasto

Tuon taivaallista: tarinoita elävästä elämästä

Riittta Lemmetyiseltä olen lukenut parisen vuotta sitten joulun aikaan pari hartauskirjaa: Anna sydän avara: toivon ja rohkaisun sanoja ja Pieniä ihmeitä

Tuon taivaallista - hartauskirjassa kuljetaan erilaisten elämäntarinoiden myötä Jumalan sanan äärelle. Kirjan valokuvatkin kuvaavat elämää täällä maan päällä luonto- ja eläinkuvin, mutta kuvissa on myös ihmisiä, yksityiskohtia kirkoista.

Aiheet ovat toki hartauskirjoille tyypillisiäkin: kiitollisuus, lähimmäisen rakkaus, mutta myös historiallisten tapahtumien, satutarinoiden ja Lemmetyisen omien kokemuksien kautta hän kirjoittaa tekstinsä Jumalan Sanan äärelle.

Näiden sivun pituisten tekstien kautta voisi keskustella jossakin pienessä ryhmässä uskon asioista - mitä juuri tuo teksti tuo mieleen.  Samalla voisi pohtia tekstin lopussa olevaa Raamatun jaetta/jakeita. Tälläistä hengellistä keskusteluryhmää minä kaipaisin elämääni.  Tai se voisi olla hengellisten kirjojen lukupiirikin.

Riitta Lemmetyinen: Tuon taivaallista: tarinoita elävästä elämästä, Perussanoma, 2016
Päällys ja taitto: Taneli Törölä
Valokuvat: Erkki Jokinen, Aarne ja Taneli Laasonen, maalaus Alfred Soord
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Onnea ja siunausta päivääsi


Anna-Maija Raittilan Onnea ja siunausta päivääsi kirjassa on hänen tekstittämiä virsiä sekä rukouksia ja runoja. Kauniit luontokuvat kuvaavat Luojan luovuutta.

Vain sen pohjattoman syvän
luottamussuhteen varassa,
jonka Isä on rakkaudellaan luonut
itsensä ja minun välille,
voin myös minä häilyvä heikko ihminen
sanoa hänelle kyllä.
          Iankaikkisella rakkaudella
          minä olen rakastanut sinua.
Vain tämä varassa rohkenen sitoutua.
Antautua edelleen kulkemaan,
       ja kuljetettavaksi.

-Anna-Maija Raittila-


Anna-Maija Raittila: Onnea ja siunausta päivääsi, Minerva, 2008
Ulkoasu: Kalevi Nurmela
Valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen, Seppo Paldanius
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 14. elokuuta 2017

Tapio Luoman hartauskirjat

Espoon piispa Tapio Luoma on minulle tuttu pappi kotopitäjästäni Ilmajoelta, jossa hän on toiminut kappalaisena 1998-2002.  Kesällä luin pari hänen kirjoittamaansa hartauskirjaa, joissa on Aarne ja Taneli Laasosen voimaannuttavat ja symboliset valokuvat luonnosta ja uskosta.

Iloa ja siunausta sinulle -teos (2013) nimensä mukaisesti suo iloa arkeen ja juhlaan sekä siunausta elämään.  Sivunpituiset tekstit pysähdyttävät Jumalan sanan äärelle ja samalla aukeamalla vasemmalla puolella on pysähdyttävä valokuva. Näitä tekstejä voi lukea sivu sivulta tai poimien yhden tekstin satunnaisesti juuri tähän hetkeen sopivan.  Kirjaa voi selata vain katselemalla kauniita luontovalokuvia, kukkakuvia ja koskettavia kuvia elämän säröisyydestäkin.

Tapio Luoma kirjoittaa:
Tuntuu hyvältä saada Jumalan siunauksen toivotus. Hienoa on myös saada toivottaa jollekulle Jumalan siunausta. Siunaukseen sisältyy niin paljon, että sitä on mahdotonta tyhjentävästi selittää tai kattavasti ymmärtää.”

Ennen minusta tuntui oudolta, kun minulle lähes tuntemattomat ihmiset toivottivat ”Siunausta” ja osasin vain sanoin hämmentyneesti ”Kiitos samoin”. Nykyään saatan jo uskaltaa sanoa takaisin ”Siunausta myös sinullekin”, mutta aika usein se ”Kiitos samoin” vain lipsahtaa suusta. Läheisimmille ihmisille, joiden tiedän ajattelevan suurin piirtein uskonasioista samalla tavalla, saatan itsekin ensin toivottaa ”Siunausta” – mutta vielä se ei kovin luonnostaan minulta suju. Ihmisille, jotka eivät halua kuulla tai puhua uskonasioista lähetän hiljaisia siunauksia mielessäni.  Oikeastaan hiljaisten siunausten lähettäminen jokaiselle on minulle luontevampaa kuin sen ääneen sanominen.

Tapio Luoman kirjoittamat tekstit ovat myös lohduttavia, kun tuntuu että omat voimat eivät riitä elämän vaikeuksissa tai arjessa muutoin on hyvinkin hektistä.  Monen tekstin lopussa on viittaus Raamattuun. Lyhyiden hartaustekstien avulla on helpompaa tarttua Raamattuunkin.

Ihmisen suhdetta Jumalaan pidetään toisinaan mielipideasiana. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kristillinen usko toimii maaperänä hyvin monenlaisille mielipiteille, mutta usko ei koskaan typisty pelkäksi mielipiteiden kokoelmaksi. Uskon varsinainen sisältö ei löydy oikeassa olemisesta vaan henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Sitä paitsi me tiedämme, mitä Jumala meistä erin tavoin uskovista ja epäilevistä ajattelee: hän rakastaa meitä kaikkia.”  (ote Mielipiteiden tuolla puolen s. 39)

Siunausta ja varjelusta elämääsi -teos on tehty samalla tavoin kuin Iloa ja siunausta sinulle. Puhuttelevat lyhyet teksti Raamatun viittauksineen ja koskettavine valokuvineen antavat näistä hartauskirjoista elämään kauneutta ja lohtua.

Jumalan lapselle ei taata murheettomuutta, mutta luvataan rauha. Ilon ja kiitollisuuden salaisuus johtaa vielä suurempaan salaisuuteen, Jumalan rauhaan, joka ylittää kaiken ymmärryksen.” (ote Tie Rauhaan s. 13)


Kristinuskossa on kaksi tärkeää tekijää: Kristus ja usko. Usko on tärkeä asia, sillä ilman sitä meillä ei voisi olla suhdetta Kristukseen ja hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta uskoakin tärkeämpi on Kristus, joka synnyttää ja vahvistaa uskon ja pitää sen yllä.”  (ote Usko, minä ja Kristus s. 43)

Tapio Luoma: Iloa ja siunausta sinulle, Minerva, 2013
valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Tapio Luoma: Siunausta ja varjelusta elämääsi, Minerva, 2015
valokuvat: Aarne ja Taneli Laasonen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kirja-Matin matkassa

Kirja-Matti, Matti Pohto on varmasti kirjastoalan ihmisille tuttu kirjastohistorian opinnoista. Meille eteläpohjalaisille nimi on tuttu Ylistaron alakoulusta, Kirja-Matin koulusta.  Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 200 vuotta Matti Pohdon syntymästä (s. 7.3.1817 Isokyrö) ja 160 vuotta hänen kuolemasta (30.7.1857 Viipuri).

Lainasin kirjastoista kolme Matti Pohdosta kertovaa kirjaa: A.H. Virkkunen: Matti Pohto – vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja (1924), Walter Appelqvist: Matti Pohto ”Vanhaan kirjaan kokoaja” – elämäkerta ja satavuotismuisto (1967) ja Sisko Thors: Kirja-Matin matkassa (1997).

Virkkusen ja Appelqvistin teokset ovat kokonaan löydettyihin faktoihin perustuvaa elämäkertatietoa sekä sen ajan historiatietoa suomenkielisestä kirjallisuudesta – Turun palon tuhoista, vanhojen kirjojen keräämisestä. Molemmissa kirjoissa on myös mielenkiintoisia valokuvia Matti Pohdon syntymäkodista, kirjaluetteloista, kirjasitomisvälineistä  ja muistomerkeistä.

Molemmissa kirjoissa kerrotaan Matin elämän alkuvaiheista lapsuudesta ja nuoruudesta, sen vähäinen tieto mitä on ollut saatavilla.  Matti oppi lukemaan Aapis-kirjan kannesta kanteen äitinsä ja sisariensa avustuksella.  Hän tykästyi lukemiseen niin paljon, että kävi mielellänsä lukukinkereillä taitoansa näyttämänsä, toisin kuin lapset tai aikuiset, joille lukeminen oli vaikeata. Tuohon aikaan ei kannustettu lukemisvaikeuksissa, pikimmiten se oli häpeä ja vain taitavat lukijat saivat kiitosta.

Matin verissä oli kulkijapojan kaipuuta.  Jo nuorena hän käveli kotoansa Vaasaan, josta hänet palautettiin kotiin. Aikuisenakin Matti ei aluksi piitannut kulkuluvista ja niinpä hän joutui Turun vankilaan.  Äitinsä kehotuksesta Matti kävi papinkirjoilla ja sai virallisen kulkuluvan liikkua. Näillä matkoilla hän osteli vanhoja kirjoja tai vaihtoi muulla tavaralla. Kirjansitomista Matti myös opetteli, kun huomasi, että monet kirjat olivat huonokuntoisia ja sivuja oli irrallaan.  Pitkät on olleet kävelymatkat Matilla – kesällä reppuselässä ja talvella kirjarekeä vetäen.  Turun palon myötä Matin kirjojen kerääminen tuli vielä tärkeämmäksi – ilman hänen uurasta toimintaa, ei olisi kaikkia niitä vanhoja kirjoja Kansalliskirjastossa.

Mitä olisikaan Matti Pohto vielä ehtinyt elämänsä aikana tehdä, ellei olisi kohdannut traagista kuolemaansa….

Sisko Thorsin Kirja-Matin matkassa sisältää faktaa ja fiktiota. Faktat ovat melko suoria lainauksia Virkkusen ja Appelqvistin teoksista. Olisin kaivannut vielä enemmän fiktiivistä kerrontaa Matista tähän kirjaseen.  Sisko Thors on myös käsikirjoittajana tänä kesänä Jyrkän kesäteatterissa Ylistarossa esitetyssä näytelmässä Ylistaron poika Kirja-Matti.  Kävin tämän näytelmän katsomassa juuri Matti Pohdon 160-vuotismuistopäivänä. 


Ennen näytelmää vietin Ylistaro-päivän ensin Ylistaron kirkossa Virsimessussa. Osallistuin ensimmäistä kertaa Virsimessuun ja ensimmäinen oli vierailuni komialla kirkollakin.  Kaunis on ylistarolaasten kirkko – alttaritaulukin oli juuri Kirkastussunnuntaihin sopiva.  Rakastan virrenveisuuta – oli koskettavaa laulaa synnintunnustuslaulu, samoin vuoroveisuu miesten ja naisten välillä oli yhteisöllistä.  Herkälle mielelle tuli miesten virrenlaulua kuunnellessa.


Käväisin pikaisesti hautausmaallakin, kun kuvailin kirkkoa ulkoa ja löysin sattumalta körttijohtaja Juho Malkamäenkin haudan.  Vuosi sitten luin Aukusti Oravalan kirjoittaman elämäkerran Juho Malkamäki: heränneen kansan isä.

Kirkolta lähdin Ylistaron kirjastoon ja oli tarkoitus käydä katsomassa siellä Matti Pohdosta tehty näyttely, mutta ilmeisesti jokaiseen Eepos-kirjastojen omatoimikirjastoon tarvitsee oman koodin tai sama koodi pitää jotenkin aktivoida jokaisessa pisteessä, kun en päässyt samalla koodilla, millä pääsen Ylihärmän ja Alahärmän omatoimikirjastoihin.  Niinpä näyttely jäi harmillisesti näkemättä, sillä näyttely oli jo toiseksi viimeistä päivää esillä.

Seuraava kohde oli luonnollisesti Kirja-Matin koulu, jonka pihassa sijaitsee Kirja-Matin muistomerkki. Hiljainen hetki muistomerkin äärellä -  160 vuotta sitten Matti kohtasi traagisen loppunsa…

Vielä oli aikaa ennen näytelmää, joten pysähdyin idyllisessä Kriikun Myllykahvilassa teetauolla kera pienen suolapalan.


Jyrkän kesäteatterissa oli ensimmäistä kertaa ja hyvin sinne osasin ja pääsin hyvin opastettuna kunnolla parkkiin autolla. Oli kyllä sen verran ajoissa, ettei parkkialueella ollut vielä kovin montaa autoa.


Hienon katoksen alla saimme nauttia Ylistaron poika Kirja-Matti -näytelmästä.  Näytelmän oli ohjannut Jaana Jokinen ja musiikin Jussi Asu.  Aivan upeasti oli ujutettu faktan mukaan fiktiivistä kerrontaa. Monia tunteita sai käydä Kirja-Matin tarinan äärellä – voi kunpa ei olisikaan sattunut mitään ikävää, niin kuin yksi emäntä koko ajan siunaali, jotta voi yhyren tähären, jos toisenkin.  Ehdottomasti hauskinta oli Emilia- tyttösen (jos nimen muistan oikein) hauskat kertomiset muille kylän lapsille, mitä oli kuullut aikuisten akkojen juoruavan – ihana likka tähän rooliin!  Muutenkin jokainen näyttelijä oli niin sisällä roolihahmossaan olemuksineen ja kielityyleineen – Pipping, Durchman.  Hieno lisä oli nuoren naisen Matti Pohto -laulut (nimi meni jo unohduksiin…) välispiikkeinä.  Matti Pohtoa näyttelevä Vesa-Matti Tulisalo sopi rooliin erinomaisesti.  Matin traaginen kuolema kuvattiin vaikuttavasti – eläydyin tähänkin kohtaukseen täydellisesti.

Ihanan tunteikas Ylistaro -päivä tuli naapuripitäjän akkana vietettyä – käyn toistekki komialla kirkolla, Jyrkän kesäteatterissa ja Kriikun Myllykaffilassa!  Kirjakaupassa ja kirjastossa täytynee vierailla joku arkipäivä – se onkin sitten uuden blogikirjoituksen juttu.

A.H. Virkkunen: Matti Pohto: vanhojen suomalaisten kirjain pelastaja, Otava, 1924
Mistä hankittu: seutulaina Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Walter Appelqvist: Matti Pohto  "Vanhan kirjaan kokoaja" - elämäkerta ja satavuotismuisto, Otava, 1967
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Sisko Thors: Kirja-Matin matkassa, Sisko Thors, 1997
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Risto Kormlainen - runoteokset 2000-luvulla

2000-luvulla Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta ja oletettavasti vielä lisää on tulossa. Varjoa vasten sarastus (2001), Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta (2001), Ües boks : runoja ja epärunoja (2013) ja Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja (2015).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Varjoa vasten sarastus

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…runokokoelma tarkastelee kertovien runojen kautta elämää monialaisesti toivon näkökulmasta. Runot puhuvat tuoreella ja koskettavalla tavalla isänmaasta, sen erilaisista ihmisistä, uskosta ja rukouksesta. Runot ovat elämää ymmärtäviä ja eläytyviä. Niiden sävy on lämmin ja säkeissä välkkyy myös huumori.”

Runoteos on jaettu viiteen osaan: Isänmaalle itsenne annoitte, Jännitetyin jousin kohti tuulia, Elämän kuunsillalla, Varjoja vasten ja Hiljaisuuden maisemassa.

Isänmaalle itsenne annoitte

Isänmaan unelma ja totuus

Antakaa minulle unelma isänmaasta,
             maasta jossa rakastetaan
            kuulaita aamuja,
           sinisenhämyisiä iltoja,
          syksyn suon kurkia,
         talven kirkkaita kiteitä,
         kevään peltojen viiltoja,
        kesän pupilleihin syöksyviä järviä.
Isänmaa on palanen sydäntä sinussa,
         sydäntä johon toisen sydän hipaisee.
Isänmaa, taivaisiin ylistetty,
isänmaa, alimpiin moitittu;
                  kuitenkin kotimme Pohjantähden tällä puolen,
                 kotimme jossa saa olla oma itsensä,
                 kuitenkin niin rakas.
Isänmaa on näköisemme,
          sinun ja minun
          pisara merta, metsää, mettä ja meitä.
Antakaa minulle äidinkielen isänmaa
          jonka sielussa kalevalainen runo kirkkaana kuin järvenselkä helkkyy,
         voima seitsemän miehen yli arjen kurottuu;
äidinkielen, sydämenkielen pehmeä sointi, lempeä laulu ja rukous
                            äitien suusta kehtojen äärellä tulevaisuus silmissä.
Antakaa minulle ihmisen näköinen isänmaa
          jossa toinen ihminen ei ole vain välinen, vain kone, vain suoritus
tilasto,
       vaan rakastettavaksi annettu erilaisuudessaan rikastuttava.
arjen isänmaa on sinussa,
        silmissäsi,
                  käsissäsi,
                  lauluissasi.
Leivässä jonka taitat jälkeen työn:
sukupolvesta sukupolveen laulu soi.
Isänmaa on aina tehtävä itse.
         Taiten. Rakkaudella.

Jännitetyin jousin kohti tuulia

Päivän ilot

Mummojen potkurijono kirkkoon
                     ylittää jäisen tien
                     kuin kesäinen linnunpoikue valtaväylän.
Upea näky tammikuun valokeilassa.
On pysähdyttävä,
vedettävä henkeä.
Tiedän että pienissä käsilaukuissa
            on sievästi vierekkäin
            silmälasit ja nenäliina,
         virsikirja ja kahdenkympin seteli kolehtiin.
Kaikki päivän ilot käsillä.
Jos nyt näkisi Jumalan kasvot,
Hän hymyilisi.
Luulen niin.

Elämän kuunsillalla

Tässä runokoosteessa on monta koskettavaa pitkää runoa vanhemmista ihmisistä, heidän elämästään ja uskosta Jumalaan.

Varjoja vasten

Jeesus syöksyy syliimme
          ehtoollispöydän syleilyssä,
          viinirinteiden kypsässä valossa,
          jauhettujen jyvien ilossa.
Hiljaa hän koskettaa sisintämme
ja sydämeemme murtautuu eheys hänen kädestään.
Kuin lintu toivo kimmahtaa
                     varjoja vasten tieksi.

Hiljaisuuden maisemassa

Tässäkin runokoosteessa on monia koskettavia pitkiä rukousrunoja kuten Nuoren rukous ja Autoilijan psalmi.

Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta

Lukijalle esipuheessa Katariina Ruusi kirjoittaa:
Kädessäsi on Risto Kormilaisen Valitut runot vuosilta 1976-2001. Se on läpileikkaus niistä teemoista ja aiheista, joita runoilija on 25 vuoden ajan kirjoittanut uudelleen ja uudelleen. Runot on valittu 14 julkaistusta teoksesta. Mukaan on otettu myös muutamia ennen julkaisemattomia tekstejä. Runsaasta materiaalista olen tehnyt valintoja ja karsintaa. Olen keskittynyt niihin runoihin, jotka parhaiten kuvaavat runoilijan ajattelua. Olen kerännyt pieniä maamerkkejä, jotka helpottavat lukijaa kulkemaan 25 vuoden matkaa runoilijan seurassa. Lyhyet ajatukset osastojen alussa ovat toimittajan.”

Poimin tästä teoksesta runon, jota ei ole aikaisemmin julkaistu, sillä muita runoja olen käsitellyt aikaisemmin.

Syyskuussa puut pitävät juhlaa,
ilotulittavat yöt ja päivät
                kunnes on alastomuuden aika,
ei surun aika
vaan uusien aihioiden aika
                   hitaassa valossa
                  silmänräpäys etenee.

Tähän kokoelmaan oli otettu myös runoja teoksesta Siunausta sinulle, mutta kirjoitan siitä kirjasta sitten Kormilaisen hartauskirjapostauksessani.

Runokokoelman lopussa on vielä Hannu Niklanderin mietteitä:

Kun tutustumme Risto Kormilaisen tekstiin, olemme tekemisissä hyvin monipuolisen kirjallisuusihmisen kanssa.”

” Kiintoisaa on myös se, että hän debytoi jo 21 vuoden iässä 1976 runokokoelmalla On joku toinen päivä kuin eilinen. Hän ei noudattanut tavanomaista kaavaa, jonka mukaan kirjailija yleensä saa esikoisensa julki vasta esiinnyttyään ensin useina vuosian monissa antologioissa.”

Pappina Risto Kormilainen tahtoo ja osaa kirjoittaa myös uskonnollisia runoja. Suurin osa hänen runoistaan sisältä läpäisyperiaatteella hienotunteisia kristillisiä arvoja. ”

Kormilainen kuvaa runoissaan ihmistä luonnon ja arjen kautta, hartaine tuntoineen, ongelmineen tai vaikkapa saunan pyhyydessä.”

Ües boks : runoja ja epärunoja

Takakansi tekstissä sanotaan: ”…runot ovat huumorin lävistämiä kuvia maailmasta, jota hallitsee monikerroksinen merkkikieli. Ne ovat hauskoja ja elämänmyönteisiä ja väliin ironisiakin. Aihepiiriltään niissä liikutaan milloin autoilun, milloin rakkauden, milloin liikunnan ja uskon maailmassa.”

Tässä runoteoksessa vilahtelee paljon sanoja, sanontoja, laulujen pätkiä ja tuotemerkkejä, joita Kormilainen liittää runoihin oivallisesti – hihittelen monelle runo-oivallukselle.

”Vain vanha riimu on nyt tallissa”
Tallessa.
Mutta entä kun tallia ei enää ole
ja Liisu myyty lihoiksi Atrialle.
Ladon seinä on hakattua metsää
kappale kauneinta Suomea.

***

Kaikkien Tropic-pillimehusankareiden
janonsammuttaja on
                Kari I (The First) Krandi.
Tyhjistä purkeista saa kauniin seinämosaiikin
olohuoneeseen.

Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja

Takakansi tekstissä sanotaan: ”Risto Kormilainen kirjoittaa runoissa humoristisesti autoista, niiden ominaisuuksista, muistoista ja yksinkertaisesti rakkaudesta autoon.”


Monia tuttuja automerkkejä vilahtelee runoissa ja aivan hengästyttää lukiessa näitä sanasokkeloita.  Jotkin automerkit jäävät oudommiksi, joten pitäisi netistä etsiä automerkeistä tietoa.  Hauska runokirja ja edellisessä runoteoksessa jo sai esimakua tällaisista autorunoista.  Minun suosikkirunoja nämä eivät ole – pidän enemmän Kormilaisen ihmisläheisistä ja luontoa kuvaavista runoista

Risto Kormilainen: Varjoa vasten sarastus, Myllylahti, 2001
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Sen matkan tahdon kulkea: runoja ihmisestä, maailmasta, ajasta ja ikuisuudesta, Katharos, 2001
Graafinen asu: Annukka Koljonen
Mistä hankittu: lainattu Isonkyrön kunnankirjasto

Risto Kormilainen: Ües boks : runoja ja epärunoja, Edico, 2013
Kannen kuva: Jussi Kettunen
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Ei oo Ladan voittanutta ja muita autorunoja, Väyläkirjat, 2015
Mistä hankittu: Lapuan kaupunginkirjasto

maanantai 7. elokuuta 2017

Risto Kormilainen - runoteokset 1990-luvulta

Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta 1990-luvulla: Tähän lähelle, käden kosketukseen (1992), Gospel: Runoja (1995), Ensimmäisen polven maanomistaja : runoja, proosarunoja (1996) ja Sylipainia Jumalan kanssa (1997).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.

Tähän lähelle, käden kosketukseen

Takakannen tekstissä sanotaan: ”Risto Kormilainen kirjoittaa uudessa kokoelmassaan hellästi ja eläytyen ihmisestä ja Jumalan maailmasta, luomakunnasta.”

Tämän teoksen runot kuvaavat perinteisemmin uskoa ja kristillisyyttä kuin aikaisemmat Kormilaisen runoteokset. Minua henkilökohtaisesti koskettivat juuri nyt seuraavat runot: 

Kuljen huhtikuista joen rantaa.
Kivet rakastavat toisiaan
ja minua
          minua joka syötän niille aamua.
Veden rajassa tyhjä simpukankuori.
Kristus on noussut ylös.

***
Sinä Mestari opetit rukoilemaan
lausumaan jokapäiväisen leivän ääneen
anna meille
anna meille meidän jokapäiväinen leipämme anna
ruumiisamme koskettaa silloin aika
                                              ja iankaikkisuus
                        yli maan yli mustan mullan
                        joksi me muutumme yli kuhilaiden kuiskeen
                        yli veteen kietoutuneen alastoman maan.
Anna meille jokapäiväinen koti perhe
ystävät leivinuuni jauho ylösnousemuksen humu
pala ikkunaa iäisyyteen
0jennettu käsi kuin muisto.

Leivän tie on elämän tie.

***
Usko ei jätä rauhaan ihmistä.
Se tempaa mukaansa
kuin valo vaikka silmät kiinni.
Niin kuin tuli tarttuu kuivaan metsään
niin kuin potilas tarttuu terapeuttiin
niin kuin usko tempautuu pilviin porraspäästä
sielun mustaan aukkoon.

***
Joka ilta
hän kattoi
                    kaksi kuppia
                     yksinäisyytensä pöydälle.
Vierasvara
                enkelille.

Gospel: Runoja

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… konkreettisista havainnoista syntyvät tiiviit runot kuvaavat syrjäisemmän maaseudun maisemaa ja ihmistä yllättävästi ja lähes aistittavasti. Pieniin runoihin kätkeytyy lämpöä, huumoria ja vapauttavaa naurua, mikä tekee köyhyydestäkin rikasta.”

Tämän teoksen runot ovat filosofista pohdintaa, osittain aforismejakin. Minun suosikkejani ovat:

Kapea polku postilaatikolle.
Elämäntie.

***

Pihalla synkkä kuusi seisoo
syli levällään.
Tuuli on tuonut tähden
sen latvaan lepäämään;
                      vanhan toverin vuosien takaa.

***

Halpamaista valittaa runokirjan hintaa.
Hävetkää.
Leipäkin voi olla kova kuin kivi.
Huono päänalunen kaikki tyynni.

***

Tuohus valvoo liturgiaan osallistuvia,
kumartaa nöyrästi
                  jokaiselle ohikulkijalle
                  jää värisemään
                 jokaisesta kohtaamisesta.
Ikonostaasi
                kääntyy ympäri
                kuin nukkuva kohti toisia kasvoja
                kohti ikuisuutta.

Ensimmäisen polven maanomistaja; runoja, proosarunoja

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…. juurevan-leikkisä runoteos maaseutumaisemasta, sukupolvista, syntymästä ja kuolemasta sekä perheen arjesta. Taivas on totta, tuuli ja puu ovat osa ruumiillisuutta, luonto saa ihmisen piirteitä. Näennäisen pieni runo avaa suuria kaaria.”

Näissä runoissa huokuu maanläheisyys ja ihmisen kaipuu ja syvä rakkaus.

Mänty on armottomampi kuin kuusi.
                  Se seisoo kuin sfinksi paikallaan
                 välittämättä minusta mitään
                 antamatta sateen suojaa
                lausumatta edes osanottoaan.
Kuusi sen sijaan levittää siipensä
               kuin taivaan enkeli suojaksi
               tarjoaa yösijan kuin laupias samarialainen
               lausuu huojuvan osanottonsa
peittelee hyvin.

***

Työnnän varovasti käteni tyynyllesi.
Olet mennyt.
              Aamu on huoneessa.
              Tuoksusi.
              En avaa verhoja
etten menettäisi kuvaasi.

Sylipainia Jumalan kanssa

Eräänlaista vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Ihmisen Jumala
Ahdistetun Jumala.
Sinun Jumalasi.
Rukoiltavissa oleva Jumala.
Tavattavissa oleva Jumala.
Usko on unennäkemistä ja viipymistä laiturilla
vaikka tietäisi ettei laiva koskaan saavu.
Jumala nousee
avaa kätensä
ja sulkee minut syliinsä.
Sinun Jumalasi.

***

Rakas Jumala,
niin minusta on luontevaa sanoa Sinulle
vaikka en tiedä minkälaista uskon pitäisi olla.
Jotkut sanovat halleluja,
jotkut kehottavat että huokaile vain.
Eikä minusta ole kumpaankaan.
Kunhan hengittelen.
Harjoittelen Sinun läheisyyttäsi.
Haluan purkaa sydäntäni
jotenkin vain
       ja elämä tuntuu helpommalta
vaikka et ilmestykään siihen vaikeaan hetkeen
ja simsalabim: kaikki ongelma ovat poissa.
Ei.
Sytytän kynttilän.
Sinulle ja itselleni.
Liekki on hauras, levoton.
Värähdellen palaa.
Riittää että

            olet kotona, rakas Jumala.


Risto Kormilainen: Tähän lähelle, käden kosketukseen, Herättäjä-Yhdistys, 1992
Kansi: Kaarina Järvi
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Gospel: Runoja, Herättäjä-Yhdistys, 1995
Kansi: Tapani Järveläinen
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Ensimmäisen polven maanomistaja: runoja, proosarunoja, TAI-teos, 1996
Mistä hankittu: lainattu kaukolainana Varastokirjastosta

Risto Kormilainen: Sylipainia Jumalan kanssa, Kirjaneliö, 1997
Kansi: Liisa Heikkilä-Palo
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto





torstai 3. elokuuta 2017

Risto Kormilainen - runoteokset 1980-luvulta

Risto Kormilainen on julkaissut neljä runoteosta 1980-luvulla: Sormustimellinen tomua (1985), Maailman kärsiviin sinä mahdut (1986), Violetit orvokit (1987) ja Poltettujen seppelten juhla (1988).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.


Sormustimellinen tomua

Takakannessa sanotaan: ”…kolmas runokokoelma viestittää sanomaa tomun tasolta. Se puhuu ihmisen mitättömyydestä, mutta samalla kaiken uudistuvasta toivosta.”

Uskonelämääni vahvistusta runon voimalla.

Tässä huoneessa me kaksi.
Kristus ja minä.
Minä olen äänessä,
taakka painaa,
säkki on suuta myöten täynnä.

Kristus ojentuu lähemmäksi,
tarjoaa kätensä,
vetää verhot syrjään.
Aurinko kiertyy huoneeseen.
Kristus tarttuu säkkiini.

Kristuksella on hymyilevät kasvot,
Hänellä on ilon kasvot,
Hän antaa minulle uuden säkin,
en tunne sen painoa,
tiedän ilon jo siirtyneen minuun.
Aurinko kiertyy huoneeseen.
Minä hymyilen.
Me istumme hiljaa.
Kristus ja minä.

Lähimmäisen huomamatta jättämistä….

Maailman sivu täynnä Sakkeuksia.
Vilisee joka puussa ja pensaassa.
Vähissä vain ne
jotka huutavat heidät alas huoneisiin.

Läheisyyttä, rakkautta, välittämistä.

Sinä nukut jo kun tulen.
Sipaisen vain tukkaasi,
en herätä.
Minusta on hyvä vain kuunnella
                      että sinä hengität.

****

Jää tähän lähelle,
anna minun tuntea vain lämpö
ja hidas kosketus.
Saat uskoa jonkun sanan
jos haluat,
kuuntelen hiljaisuuttasikin.
Älä ole mitään
silloin olen sinun sydäntä myöten.

Maailman kärsiviin sinä mahdut

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… uuden kokoelman runot kertovat suurten ikäluokkien unohdetuista, syrjään heitetyistä, työn perässä busseissa ja junissa kulkevista ihmisistä. Runot ovat kristilliseltä pohjalta nouseva yhteiskunnallinen kannanotto pienen ihmisen puolesta.

Monivivahteinen runo.

Sillankaiteen viereen lennähtänyt
kaksi punaista karkkipaperia.
Rakastavaiset.

Pitkän parisuhteen, ystävyyden kuvausta

Osaamme ulkoa toisemme.
Sanasta sanaan.
Sillä meillä on niin paljon lukemista.

Elämän kirja, elämäni kirjallisuus, luetut kirjat, koetut tarinat

Kirjat kaikki luettuna,
silmät täynnä särkyvää vettä

talutan sieluani.

Violetit orvokit

Takakannen tekstissä sanotaan: ”…runot kuvastavat tätä aikaa, ihmisen orpoutta ja osattomuutta. Runoilija näkee elämän köyhyyden, tyhjyyden ja onttouden. Samalla runojen tunnelmaa kannattelee herkkä varovasti käsiteltävä, ihmistä kaikkineen vaaliva toivo.”

Taivas repaleinen,
                                  pilvet ehjät paikallaan
                                  levottomiin sydämiin.
Palapeli Jumalan sovittama.


***

Kesän salit
                    avaavat ovensa
                    kun ruusu työntää
                               valkean tuoksunsa
                                                yön maitoon.


***

Nainen 
Kuin runokirja,
luettava kannesta kanteen
moneen kertaan.

***

Hyvät muistot ovat silta menneisyyteen.
Eivät ne kaiteita tarvitse.


Poltettujen seppelten juhla

Takakannen tekstissä sanotaan: ”… runot ovat valoisia ja lempeitä, rajuja ja epäsovinnaisia kuvia elämän villistä sylistä. Aiheiltaan ne liikkuvat nuoruudessa, rakkaudessa, kuolemassa ja uskossa. Toisinaan runot saattavat olla synkkiä, jopa pessimistisiäkin, mutta ne ovat kuitenkin aina elämän puolella.


Minäkin joskus huonekaluliikkeessä enemmän katsellut rekvisiittana olevia kirjoja…

Ensin sitä katseli kuvaansa kaupan ikkunasta.
Sitten astui sisälle. Myyjä esitteli huonekaluja.
Anteeksi, mitä saisi…
Minua kiinnostivat kirjat hyllyssä
enemmän kuin nahkan hinta.
Tietenkin minä häpesin
kun myyjä huomasi
minun hypistelevän styroxilla täytettyjä kansia
enemmän kuin lepotuoleja tai muita nahkaselkiä.
Tämä elämä on kiitos tarpeeksi.

Rakkautta, rakastamista, rakkaan vierellä

Ikkuna on auki.
Vihreä metsä huokailee syliinottoa.
Toinen ihminen sovittuu toiseen.
Osat meissä metsänkipeys.
Sammuu vihreä valoa metsässä.
Uimme toistemme uniin.
Käännät selkäsi kohta nukahdat.
Lasken tähdet vielä.

Vanhan hautausmaan hiljaisuus.

Vanhan hautausmaan
puuristien kumaraisuus.
Lahonneet nimet
             ajan kourimat
kummuilla tanssivat enkelit
kohti aamun valoa.

Risto Kormilainen: Sormustimellinen tomua, Herättäjä-Yhdistys, 1985
Kansi: Kaija Elo
Mistä hankittu: lainattu Lapuan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Maailman kärsiviin sinä mahdut, Herättäjä-Yhdistys, 1986
Kansi: Leena Karjalainen
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Violetit orvokit, Herättäjä-Yhdistys, 1987
Kansi: Leena Karjalainen
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto

Risto Kormilainen: Poltettujen seppelten juhla, Pohjoinen, 1988
Kansi: Martti Dahlström
Mistä hankittu: lainattu Kauhavan kaupunginkirjasto




keskiviikko 2. elokuuta 2017

Risto Kormilainen - runoteokset 1970-luvulta

Risto Kormilaisen runoteokset löysin etsiessäni Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemia runokirjoja kirjastosta. Kaksi ensimmäistä runoteosta on kuitenkin julkaistu WSOY:llä.  Risto Kormilainen (s. 1955) on Suomussalmen kirkkoherra ja Kajaanin rovastikunnan lääninrovasti.

On joku toinen päivä kuin eilinen (1976) on hänen esikoisteoksensa, toinen 1970-luvulla julkaistu runoteos on Kaipaus on kuin kaivo (1978).

Kirjoitan ajatuksiani - mitä runot minussa herättivät, en analysoi runoja aikaan enkä runonmuotoon paneutuen.


On joku toinen päivä kuin eilinen

Runoteoksen takakannessa sanotaan: ”… teologian opiskelija, sai 1. palkinnon Erkon kilpailussa 1975. Osuus WSOY:n nuorille kirjoittajille järjestämässä ”Vuosirengas 1975” -kilpailussa, josta koottiin samanniminen runoantologia.”

Runot kuvaavat luontoa omassa pihassa, lähiseudulla sekä kohtaamisia ihmisten kanssa. Minua koskettivat erityisesti seuraavat runot:

Jo kirjan ensimmäinen runo luo romanttista kuvaa kaipauksen siveltimellä.

Vanhaa rakennusta hyväilevät pihlajat
              ettei sen aika kävisi pitkäksi
             eikä se tuntisi itseään yksinäiseksi.
Kesällä valkeat kukat huumaantuneina syleilevät
                                       harmaita lautoja,
syksyllä pihlajat tarjoavat punaiset marjansa.
Talven ne kestävät yhdessä
puhjetakseen keväällä uuteen kukkaan.

Jokirannan kasvatille ja aina joen läheisyydessä asuneelle tämä runo syvälle sydämeeni.

Joki,
yön tumma nauha,
vedenpinnassa hiljaisuus.

Kun tuntuu, että elämä ahdistaa, eikä valoa tunnu löytyvän ja uskokin heikkenee.

Vetämällä verhot ikkunoihin
ei pääse eilisestä,
vielä vähemmän huomisesta
mutta saahan ainakin
hetken olla piilossa itseltään.

Niin tuttua tunnetta…

Minulla on runonpoikasia taskut täynnä
enkä tiedä
tuleeko niistä koskaan aikuisia.

Kaipaus on kuin kaivo

Runoteoksen takakannessa sanotaan: ”Toisessa kokoelmassa kokemisen painopiste on siirtynyt kaupunkiin, sen vierauteen, teologilatinaan. Joka puolella toitottavien kaiuttimien alta hän etsii omaa ääntään, painunutta, kadonnutta. Hänen runoissaan puhuu hiljainen mutta vaikuttava ääni, runo tekee matkaa itsekeskeisyydestä lähimmäisiin, rakastettuun, yhteisiin sanoihin.”

Maalaiskaupungissa asuvana, kun palaan lapsuuden maisemiin

Kun pitkän matkan jälkeen
                                  saapuu maalle
antaa katseensa kiertää täyden kehän maisemaa:
tutut paikat:
muistot:
ladon harmaalla seinällä
auringossa
ja antaa palata katseen jälleen takaisin
niin kuin mielenkin.
On sellainen vanha tuoksu
joka tarttuu sieraimiin.
Siinä tilanteessa
                            sitä onnittelee itseään.

Lapsuudenkotini lähellä kulkee Suupohjan rata –  oppi kunnioittamaan ja vähän pelkäämäänkin tavarajunia, rata ei ollut leikkipaikka!

Kesän uudessa tuulessa
rautatiekiskojen vanha tuoksu.

Risto Kormilainen: On joku toinen päivä kuin eilinen, WSOY, 1976
Mistä hankittu: lainattu Kortesjärven kirjasto

Risto Kormilainen: Kaipaus on kuin kaivo, WSOY, 1978
Mistä hankittu: lainattu Seinäjoen kaupunginkirjasto



maanantai 31. heinäkuuta 2017

Siihen aikaan kun isä lampun osti


Viidettä klassikkohaastetta isännöi Tekstiluola -kirjablogi. Meinasin jättää haasteen väliin, kun en ollut varma ehdinkö muilta lukemisiltani lukemaan jotakin klassikkokirjaa.  Mutta hyvin aloitettu perinne ei jättänyt rauhaan.  Luen vuorotellen kotimaisia ja ulkomaisia käännösromaaneja niin mieskirjailijoilta kuin naiskirjailijoilta.  Kirjailijavalintana pyrin etsimään kirjailijan, jolta en ole vielä lukenut mitään. Valitsin nyt siis kirjailijaksi Juhani Ahon ja tapanani on ollut valita myös kirjailijan esikoisteos.  Ensikatsomalta kirjaston valikoimaan tuskailin, että Siihen aikaan kun isä lampun osti -novelli on vain Ahon kootuissa novelliteoksissa – miten ehtisin viikossa lukea useamman sadan sivun teoksen, kun oli pari muutakin kirjaa, jotka piti saada luetuksi juuri tähän samaan aikaan. Aikani selattua, löysinkin yhden niteen, joka oli pelkästään nimellä Siihen aikaan kun isä lampun osti.  Varasin kirjan kirjastoon ja sainkin sen melko nopeasti. Ja myhäilin, että olipas tämä lyhyt novelli, kun kirjanen on noin ohut…. Vaan totuus selvisi kotona – olin lainannut alkuperäisen käsikirjoituksen jäljennöspainoksen! Ja kuten alla olevasta kuvasta huomaatte, sen lukeminen ei sujunut kovin helposti….


Oli pakko ottaa avuksi nettiversio Project Gutenberg -sivustolta, jotta ei mennyt ihan arvailuksi novellin tarina. Mulla on kuitenkin lapsuudesta jonkinlainen mielikuva, että tästä novellista olisi tehty tv-elokuva, jonka olisin tv:stä katsonut. Elokuvasta tiedon löydän IMDb:stä. Elonetissä tästä elokuvasta ei ole mainintaa.

Siihen aikaan kun isä lampun osti käsikirjoituksen jäljennöspainoksen tarkoitus on ollut kerätä rahaa Juhani Ahon muistopatsasta varten.  Juhani Ahon muistopatsaita valettiin kaksi: yksi Helsinkiin ja toinen Iisalmeen.
Tämän kirjasen lopussa on Vilho Suomen kirjoitus ”Nuoren Juhani Ahon mestarinovelli”  Hän kirjoittaa:
Sillä novellilla, lastulla, tai miksi sitä nimitettäneenkin, joka tässä julkaistaan alkuperäisimmässä asussaan, on harvinaisen loistava esikoisasema sekä sen kirjoittajan omassa henkilökohtaisessa historiassa, että laajemminkin, suomalaisen kirjallisuuden historiassa. ”

Siihen aikaan kun isä lampun osti -novelli tai lastu, kuten Ahon novelleita on tavattu sanoa kuvaa perheen isän ja äidin keskustelua lampun hankkimisesta – pappilassa kun sellainen jo on pärevalon tilalla.  Kyseessä on siis öljylampun hankinta.  Perheen isä selittää perheen äidille, mistä sellaisen lampun saisi ja miten se lamppu sitten palaa.  Hyvin kummalliselta se talon emännän mielestä kuulosta lasin sisällä öljyllä palava lamppu – eikö siinä ole vaarana, että koko talo palaa! Lapsetkin tätä keskustelua kuuntelevat ja eivät malta odottaa, kun äiti antaa luvan isännälle hankkia sellaisen öljylampun.  Vanhan kansan Pekka ei moisesta öljylampusta ymmärrä vaan jatkaa päreiden valmistamista, vaikka isäntä yrittää sanoa, ettei niitä enää tarvita. Emäntä kuitenkin Pekka säälien sanoo, josko niitä vielä tarvitaan navetassa ja saunassa.
Öljylampun syttymistä ja palamista on koko kylä katsomassa – onhan se ollut erikoinen asia, kun palavan valon on saanut pidettyä lasin sisällä. Vanha-Pekka ei moista valoa huomanne, vaan sytyttää päreen iltapuhteiden aikana palamaan. Isäntä moisesta hiukan loukkaantuu ja komentaa Pekan menemään saunalle päreinensä iltapuhteita tekemään.

Niin tuli tuohon pirttiin uusi valo öljylampun myötä, mutta silti lapset kaipasivat välillä vanhan ajan pärevaloaikoja. Senpä takia he välillä kipaisivat Pekan luo saunalle sirkkoja kuuntelemaan, jossa Pekka vielä pärevalon äärellä touhusi.

Siihen aikaan kun isä lampun osti on kuvaus uuden ajan tulemisesta ja vanhan nostalgian ihannoinnista – niinhän sitä itsekin ihastelee vanhoja 1970-luvun lattialamppuja ja muistan lapsuudenkodin öljylamputkin.

Juhani Aho: Siihen aikaan kun isä lampun osti 
Alkuperäisen käsikirjoituksen jäljennöspainos, WSOY, 1955 (alunperin novelli julkaistu 1883)
(Myydään Juhani Ahon muistopatsasrahaston hyväksi)
Päällyksen etusivulla kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen luonnos Juhani Ahon muistopatsaaksi
Mistä hankittu: lainattu Kortesjärven kirjasto